”Poliittinen korrektius vaivaa jatkuvasti mielenterveysjärjestöjämme.  Vuonna 1999 American Psychiatric Association -järjestön vuosittaisen kokouksen ohjelmaan oli määrä sisältyä väittely siitä, voitaisiinko seksuaalista suuntautumista muuttaa terapian avulla.  Mutta tuo väittely peruutettiin, kun kaksi ohjelmaan mukaan pyydetyistä puhujista vetäytyi sanoen, että aihe, homoseksuaalisuus muutettavissa olevana, oli liian poliittisesti kuormitettu tieteelliseen kokoukseen.  Psykiatri Jeffrey Satinoveria ja minua oli alunperin ehdotettu tuon paneelin jäseniksi, mutta homoaktivistipsykiatrit kieltäytyivät osallistumasta, jos joko Satinover tai minä ottaisin osaa sellaiseen keskusteluun.

Olet siis yliopistossa ja ajattelet, että heteroseksuaalisuus on ohjeellinen? Toivotan onnea näkökantasi ilmaisemiselle, teesiesi julkaisemiselle ja toimeentulemiselle kollegojesi kanssa.  Sinun olisi parempi pitää tuo näkemys omana tietonasi tai saatat huomata joutuneesi painostetuksi ulos siitä sosiaalisesta yhteisöstä, jolta koetat niin kovasti saada hyväksyntää.

Psykologia koostuu ’laumasta itsenäisiä mieliä’ – kuten sanonta kuuluu – jotka kaikki äänekkäästi julistavat rakkauttaan erilaisuutta kohtaan samalla vaatiessaan, että sinun tulee ajatella aivan samalla tavalla kuin he.  Onko ammattikunta tietoinen tästä ironiasta?  NARTH:n (National Association of Research and Therapy of Homosexuality suom. Kansallinen homoseksuaalisuuden tutkimus- ja terapiajärjestö) puheenjohtajana rohkaisin mieleni, kun APA:n (American Psychological Association) presidentti, Norine Johnson, julkaisi huomiota herättävän pääkirjoituksen, jossa vedottiin kiihkeästi älyllisen vapauden puolesta.  Hän sanoi: ’Kannatan voimakkaasti avointa debattia APA:ssa riippumatta debatin määrästä tai voimakkuudesta.  Debatti on terveellistä.  Erimielisyys on terveellistä…….Tuottava ja terveellinen tiede edellyttää tutkimuksen ja ilmaisun vapautta.’

Mikä oli vaikuttimena Johnsonin kiihkeään lausumaan? Valitettavasti ei huoli ihmisistä, jotka etsivät seksuaalisen suuntaumisensa muutosta.  Tri Johnson oli tosiasiallisesti huolissaan julkisesta hälystä, joka oli hämmentänyt järjestöä: APA oli julkaissut artikkelin, jonka mukaan seksuaalisesti ahdisteltu poika muistaa pedofiiliset suhteet hämmästyttävän usein myönteisinä.  Vastauksena julkisen kritiikin aaltoon järjestö oli ilmaissut pahoittelunsa artikkelista.  Tri Johnsonin kiihkeä vetoomus tieteellisen vapauden puolesta puolusti sitä vastoin kirjoittajan oikeutta käsitellä pedofiiliystävällistä näkökulmaa!

Kaikesta huolimatta rohkaistuneena Johnsonin halukkuudesta käsitellä kiistaa NARTH kirjoitti ja pyysi lupaa ilmoittaa tieteelliset kokouksemme APA:n julkaisuissa, aivan kuten homo-organisaatiot tekevät.  (NARTH:n pyynnöt on torjuttu ennen.)  Tulos?  Saimme vastauksen, ei APA:n presidentiltä, vaan Clinton Andersonilta, homoseksuaalien, lesbojen ja biseksuaalien asioiden toimiston johtajalta.  Anderson edustaa ikävä kyllä poliittisesti erilaista ryhmää – homoseksuaalien puolustajia.  Hän vastustaa järkkymättömästi NARTH:n näkökulmaa homoseksuaalisuuteen, ja hän torjuu voimakkaasti esi-homoseksuaalisten lasten käsittelyn.  NARTH:n kirjeen lähettäminen Andersonin pöydälle oli sama kuin lähettää valitus lain pakkotoimien väärinkäyttämisestä kaupungintalolle vain, jotta se ohjattaisiin takaisin poliisipäällikölle.  Pyyntömme evättiin tietysti.

Jos APA todella tahtoo tieteellistä avoimuutta, niin sellaiset organisaatiot kuin NARTH täytyy kutsua osallistumaan. Tieteellinen vapaus edellyttää niiden mukaan sisällyttämistä, joilla on erilainen käsitys ihmisen seksuaalisuuden tarkoituksesta ja merkityksestä. Ne vanhemmat, jotka kamppailevat samanmielisen terapeutin löytämiseksi, saattavat olla kiinnostuneita tietämään, että tätä kirjoitettaessa APA:n ovi pysyy olennaisesti suljettuna vaihtoehtoisilta näkemyksiltä.”