SEKSUAALISEN SUUNTAUMISEN
MYYTTIEN PALJASTAMINEN
Jos et ole ruotsalainen tai et asu Ruotsissa, klikkaa tästä saadaksesi hieman taustatietoa tästä internet-sivusta.
Toivon, että seuraava informaatio puhuu sinulle avoimuudella, joka ei ole tarkoitettu loukkaamaan ketään. Huoli lapsistamme ja lapsenlapsistamme pakottaa minut tuomaan esille totuuden sellaisena kuin olen sen tullut tuntemaan.
VAROITUS !
Tämä internet-sivu EI ole lapsia varten. Osa tässä esitellystä materiaalista on otettu Ruotsin merkittävimmän homoseksuaalijärjestön, RFSL:n – jota rahoitetaan avokätisesti veronmaksajien rahoilla – viralliselta internet-sivulta. Tämä materiaali on olemukseltaan hyvin rivoa ja likaista, ja se näytetään seuraavista syistä:
1. Se on esimerkki siitä, mitä meidän ruotsalaisten täytyy avustaa ja rahoittaa verorahoillamme. Se on varoittava esimerkki siitä, mitä kansakunnalle voi tapahtua, kun hillitsemättömälle sodomialle annetaan suositummuusasema.
2. Se on tarkoitettu osoittamaan huolestuneille vanhemmille elämäntapa, josta heidän pitäisi olla hyvin motivoituneita pelastamaan lapsensa.
3. Asianomaisille viranomaisille se havainnollistaa, miksi seuraava vakava sukupuolitautiepidemia voi puhjeta milloin tahansa. Kuten tulet näkemään ja ymmärtämään, erityyppisillä anaalikäytännöillä – joita enemmän kuin kaksi kolmasosaa miespuolisista homoseksuaaleista harjoittaa – on kauaskantoisia seurauksia kansanterveydelle.
Pidä mielessäsi, että turmeltunut elämäntapa – jota RFSL niin näkyvästi ja häpeämättömästi mainostaa, ei ainoastaan internet-sivullaan vaan myös levittämässään materiaalissa – on osa peruskoulumme opetussuunnitelmaa. Saastaa ja törkyä on runsaasti, kuten tulet huomaamaan. Useimmille ihmisille RFSL:n materiaali on epäilemättä vastenmielistä ja luotaantyöntävää. Mutta tämä materiaali ei ole mitään muuta kuin pornografista luonteeltaan keskellämme oleville haavoittuville lapsille, joista monet jo kamppailevat sukupuoli-identiteettiongelmien kanssa, kun he tulevat koulusta kotiin ja menevät RFSL:n internet-sivulle.
Mutta jos tahdot välttää kokonaan viittaukset RFSL:n materiaaleihin, löydät riittävästi varoituksia.
Viimeaikaisia uutisia:
Yksi Tukholman viimekesäisen Pride Festival -tapahtuman ohjelmanumeroista oli paneelikeskustelu, johon osallistui johtajia useimmista maamme poliittisista puolueista. Yksi aiheista, joka kiinnostaa RFSL:ää erityisesti mutta ei ruotsalaisia yleisesti, oli, pitäisikö nuoret pojat pakottaa käyttämään tyttöjen hametta , kun he tulevat esikouluun tai peruskouluun. Ei ole sattuma, että moinen aihe, josta puoluejohtajien on sinänsä typerää väitellä, on RFSL:lle hyvin läheinen. Sillä homoseksuaalinen yhteisö tietää sangen hyvin, että tyypillisesti heidän homoseksuaalisuutensa alkoi hyvin varhaisessa iässä epäselvyydellä sukupuoli-identiteetistä. Ja kun sellainen ohjelma tuotaisiin varhain kouluun, haavoittuvista pojista voisi jonain päivänä tulla homoseksuaaleja. He toisivat edelleen lisäystä homoseksuaalien lobbausryhmän joukkoihin ja siihen liittyvää vallan, rahan ja vaikutusvallan kasvua. Voit lukea paljon lisää sellaisesta epäselvyydestä sukupuolen suhteen (homoseksuaalisuuden tavallisin alkuperä) tuonnempana luvussa Myytti numero 2.
Johdanto
Nimeni on Ron Linden. Olen Ruotsin kansalainen Skånesta, maamme eteläisimmästä maakunnasta. Suoritin insinöörin tutkinnon Chalmersin korkeakoulussa, Göteborgissa, Ruotsissa. Tätä seurasi tutkimustyö Kaliforniassa, jossa sain Ph.D. -arvosanani 1982 Kalifornian yliopistossa, Davisissa. Mutta muutaman viime vuoden ajan tutkimuskenttäni on ollut aivan muualla kuin insinööritaidossa. Äskettäinen tutkimukseni on käyttäytymistieteen alalta. Erityisesti olen tutkinut homoseksuaalisuuden aluetta, sen alkuperää ja juuria. Se, mitä sain selville, tuli aikamoisena yllätyksenä minulle. Se on vastoin yleisiä uskomuksia, joita useimmilla ihmisillä on. Usein se on myös vastoin sitä, mitä nykyään pidetään ”poliittisesti korrektina”. Se on muuttanut minua henkilöstä, joka ei tästä asiasta välitä, henkilöksi, josta on tulossa homofoobikko (ks. alaviite alla), joka suuresti pelkää homoseksuaalien lobbausryhmän toiminnan tuhoisaa vaikutusta maamme lapsiin. Tunnen siksi velvollisuudekseni jakaa toisten kanssa – ja erityisesti vanhempien ja isovanhempien kanssa – sen, mitä olen löytänyt. Erityisesti tunnen velvollisuudekseni paljastaa kolme myyttiä, joihin yleisesti uskotaan. Tämän tärkeän informaation pidättäminen olisi moraalisesti väärin ja riistäisi vanhemmilta ja isovanhemmilta tärkeää tietoa siitä, miten he voivat estää jälkeläisiään tulemasta homoseksuaaleiksi. Erityisesti isillä on hyvin merkittävä rooli poikiensa kasvamisessa miehiksi. Siten he torjuvat poikiensa tulemista homoseksuaaleiksi, kun nämä tulevat murrosikään. Se, mitä puhun, perustuu pelkästään tutkimustyöhön, tieteellisiin tutkimuksiin ja raportteihin. Lukuunottamtta viimeistä sivuvalikon linkkiä, se ei perustu uskonnollisiin tai moraalisiin asenteisiin tässä kysymyksessä. Painotukseni on miesten homoseksuaalisuudessa, jonka alkuperä ja kehitys on hyvin dokumentoitu. Naisten lesbolaisuuden kehitystä ei ymmärretä yhtä hyvin. Sen tähden tämä esitys on tarkoitettu vanhemmille ja isovanhemmille, mutta ei ihmisille, jotka ovat jo kehittäneet homoseksuaalisuutensa.
Toistan vielä: Tämä ei ole sinua varten, jos olet jo hankkinut homoseksuaalisen suuntautumisen.
Alaviite:
On olemassa kahdenlaisia homofoobikkoja (homofobia = homoseksuaalisuuden pelko). Ensimmäiseen kuuluvat ne, jotka pelkäävät sitä vaikutusta, joka homoseksuaalisuuden puolustamisella ja popularisoinnilla mediassa on lapsiimme. Tämän kaltaisia homofoobikkoja on paljon maassamme.
Toisen tyyppisiä homofoobikkoja ovat ne, jotka pelkäävät homomafiaa/homoseksuaalien lobbausryhmää ja kokevat itsensä sen uhkaamiksi. Tämä uhka voi olla monenlaista. Jotkut ovat peloissaan sen tähden, että homomafia aiheuttaa fyysisen uhan heille ja heidän perheelleen, kuten tulemme näkemään esimerkeistä. Toiset pelkäävät uhkia, jotka eivät ole luonteeltaan väkivaltaisia. Papit voivat pelätä valtion taloudellisen tuen lakkaamista (elleivät he päästä homoseksuaaleja jäseniksi ja papeiksi), kuten tulemme näkemään. Tai voi olla liikemiehiä, jotka pelkäävät asiakkaiden menettämistä homomafian pelottelujen tähden. Tai kyse voi olla ammattiuralla olevista ihmisistä jollain toimialalla. Heitä pelottaa, että homoseksuaalien lobbausryhmä tai media leimaa heidät homofoobikoiksi.
Useimmat edellisten kaltaiset homofoobikot ovat usein myös jälkimmäisten kaltaisia, koska heitä pelottaa, että heitä tultaisiin ahdistelemaan, jos he toisivat mielipiteensä ilmi julkisuuteen. (Niitä ihmisiä, jotka eivät ole edellisen kaltaisia homofoobikkoja, kutsutaan homoseksuaalien oikeuksien puolustajiksi (homofiili). He eivät tällaisinaan ole myös koskaan jälkimmäisen kaltaisia homofoobikoita, koska homomafia ei tietenkään koskaan uhkaa tai ahdistele heitä). Ne ihmiset, jotka ovat molemman kaltaisia homofoobikoita (heitä on paljon vähemmän), ovat niitä, jotka ovat sekä huolissaan homoseksuaalisen agendan vaikutuksesta lapsiimme että myös omasta turvallisuudestaan ja/tai liiketoimistaan, koska he uskalsivat tuoda julki vastustuksensa. Kummankin kaltaisten homofoobikoiden sekä homofiilien välillä on tietysti harmaita alueita.
Ei lapsille
Se, mitä tulen esittämään, ei ole myöskään sopivaa materiaalia lasten luettavaksi. Sinun tulisi soveltaa lapsiisi ne periaatteet, jotka opit tuntemaan. Itse informaatio on kuitenkin tarkoitettu ainoastaan sinulle vanhempana. Esitykseni on jaettu seuraaviin osiin:
1. Mikä seksuaalinen suuntautuminen on toivottavin lapsellesi tai lapsenlapsellesi? Ilman asianmukaista informaatiota homoseksuaalisesta elämäntavasta ja siihen liittyvistä käytännöistä et kykene päättämään, missä määrin tahdot lähteä tukemaan toista näistä suuntautumisista (homo tai hetero).
2. Miten voit laskea lapsesi kehitysvuosien aikana perustuksen murrosiän koittaessa kehittyvälle seksuaaliselle suuntautumiselle?
3. Syntyykö lapsi homoseksuaaliseksi vai heteroseksuaaliseksi? Onko se geeneissä?
Johdanto ja kolme osaa (myyttiä) on jaettu seuraaviin alaosiin (klikkaamalla mitä tahansa näistä osista tai alaosista pääset suoraan siihen aiheeseen):
Johdanto
Viiteet
Ilmainen kirjallisuus
Ruotsin kiertue
Myytti numero 1: Heteroseksuaalinen ja homoseksuaalinen elämäntapa ovat yhtä terveellisiä ja tavoiteltavia
1. Keskimääräinen odotettavissa oleva elinikä
2. Laittomien huumeiden käyttäminen
3. Itsemurhien esiintymistiheys
4. Pedofilian esiintymistiheys
5. Sukupuolitaudit
6. Uskottomuus kumppania kohtaan
7. Sosiaalinen ja uskonnollinen hyväksyntä
8. Epänormaali seksuaalikeskeisyys
9. Peräsuoliongelmat
Myytti numero 2: Et voi vaikuttaa lapseesi hänen valitessaan seksuaalisen suuntautumisen, kun hän tulee murrosikään.
1. Homoseksuaalien lobbausryhmä estää laajan tutkimuksen vakuuttavien tulosten julkituloa
2. Tutkimusraportti Bieberiltä ja muilta (REF. 4)
3. Johtopäätökset
4. HÄPEÄN PARAATI
5. Lisää isän roolista
6. Vanhempien yhteinen rooli
7. Homoseksuaalien lobbausryhmän hyökkäyksiä USA:ssa niitä ihmisiä vastaan, jotka ovat eri mieltä kuin heidän agendansa
8. Homoseksuaalien lobbausryhmän hyökkäyksiä Ruotsissa niitä ihmisiä vastaan, jotka ovat eri mieltä kuin heidän agendansa
Myytti numero 3: Seksuaalinen suuntautuminen on perittyä. Geenit määräävät sen.
1. Tutkimustulosten yksipuolisuus/vääristely homoseksuaalien lobbausryhmän toimesta
2. Kallman
3. Bailey-Pillard (1991)
4. Bailey-Dunne-Martin (2000)
5. Vielä yksi valetutkimus (Hamer, Hu, Magnusson, Hu and Pattatucci)
6. Bearman-Bruckner (2001)
7. Simon LeVay (1991)
8. Syntymää edeltävät hormoneihin liittyvät hypoteesit
9.Suuntaus viimeaikaisessa homoseksuaalisessa ”tutkimuksessa”
Johdanto
Viitteet:
Esityksessäni käytän kolmea eri viittaustyyppiä.
Tyyppi 1. Pitääkseni varsinaisen esityksen kohtuullisen pituisena olen pannut osan taustamateriaalista linkkeihin, jotka löydät vasemmasta sivuvalikosta. Aina kun näet alleviivatun numeron (kuten Nro 1), löydät lisäinformaatiota tästä asiasta joko klikkaamalla tätä linkkiä tai menemällä vasempaan sivuvalikkoon ja klikkaamalla samaa numeroa siellä.
Tyyppi 2. Olen käyttänyt materiaalia useista kirjoista esityksen lähteinä. Viittaukset näihin kirjoihin näyttävät tältä: "VIITE" (suuret kirjaimet). Tätä seuraa numero ja sitten sivunumero kirjassa, josta voit löytää tietoa. Useimmat näistä kirjoista sisältävät vuorostaan paljon omia viittauksiaan.
Tyyppi 3. Osaan lähdemateriaalista, jota pidän erityisen merkittävänä, viitataan merkillä "viite" (pienet kirjaimet), jota seuraa numero. Viittaan tällä tavalla myös tiettyihin internet-sivuihin. Joillain näistä sivuista, joihin viitataan, erityisesti RFSL:n, on tapana tulla poistetuiksi, kun ne joutuvat kiipeliin kammottavan materiaalinsa tähden. En siis tiedä, onko jokin tietty linkki käytössä (ts. esillä ja toiminnassa), ja olen sen tähden aikanaan ”jäädyttänyt” sivun sinua varten. Mutta mukaan sisällyttämäni materiaali oli esille pantuna netissä niin äskettäin kuin maaliskuussa 2007. Kaikissa tällaisissa viittauksissa (tyyppi 3) on välitön linkki, jos vain klikkaat viitenumeroa. Kaikki kolme viittaustyyppiä (”Nro”, ”VIITE” ja ”viite”) sisältävä luettelo viitteistä on löydettävissä klikkaamalla vasemman sivuvalikon alimmaista linkkiä.
Ilmainen kirjallisuus
Jos olet vanhempi tai isovanhempi, jolla on alle kuudentoista ikäinen lapsi (tai lapsenlapsi), voit saada osan materiaalistamme ilmaiseksi. Tämä materiaali on löydettävissä klikkaamalla linkkiä nimeltä ”Ilmainen kirjallisuus” alhaalla sivuvalikossa tai linkkiä ”Yhteydenotto” ylävalikossa.
Kaikki ilmainen kirjallisuus on englanninkielistä. Kaiken sen materiaalin, jota et voi saada ilmaiseksi, voit ostaa (esimerkiksi) www.amazon.com:sta.
Ota yhteyttä
Voit myös olla yhteydessä minuun kirjoittamalla minulle:
Ron Linden
Kungsgatan 12
211 49 Malmö
Sweden
Sweden
Ruotsin kiertue
Suunnittelemme vierailua moniin Ruotsin kaupunkeihin, joissa asetamme materiaalimme saataville. Katso aikataulu ylävalikon linkistä ”Ruotsin kiertue”. Mainostamme myös paikallisessa sanomalehdessä, kun tulemme kaupunkiisi. Mutta toisinaan paikallinen sanomalehti ei ehkä ota mainostamme vastaan. Puhumme kaiken kaikkiaan informaatiosta, josta RFSL ja heidän tukijansa eivät tahdo vanhempien ja isovanhempien tietävän.
Päivitystiedote: Tämä kiertue toteutettiin vuonna 2005 eikä sitä toteuteta [uudelleen] maamme homomafian jatkuvien uhkausten tähden. Lisää informaatiota kiertueesta ks. ylävalikon linkki ”Homoseksuaalien lobbausryhmä vai homomafia?”
Aloittakaamme nyt myytistä numero 1.
Myytti numero 1: Heteroseksuaalinen ja homoseksuaalinen elämäntapa ovat yhtä tavoiteltavia
Miksi meidän on tarpeen luoda silmäys vallitseviin homoseksuaalisiin akteihin?
Kirjassaan ”After the Ball: How America Will Conquer Its Fear of Gays in the ’90s” (New York: Penguin, 1989) – josta on tullut tosiasiallisesti homoseksuaalisen agendan raamattu – markkinointinerot Kirk ja Madsen kirjoittavat (sivu 146):
”Kun olet hyvin erilainen, ja ihmiset vihaavat sinua sen tähden, tee näin: pane jalkasi ensiksi oven väliin olemalla niin samanlainen kuin mahdollista. Sitten, ja vasta sitten – kun pieni eroavaisuutesi on lopulta hyväksytty – voit alkaa yhden kerrallaan vetää mukaan muita omituisuuksiasi. Kiila lyödään kapea pää edellä. Kuten sanonta kuuluu: laske kamelin turpa telttaasi, ja pian koko sen ruumis tulee perässä.”
He jatkavat (sivu 155):
”Tarkoitamme tavallisen amerikkalaisen tunteiden, mielen ja tahdon muuttamista suunnitellun psykologisen hyökkäyksen avulla, joka syötetään kansalle propagandan muodossa median välityksellä. Tarkoitamme ennakkoluulon mekanismin kääntämistä toisin päin päämääriemme hyväksi; käytämme samoja prosesseja, jotka saivat Amerikan vihaamaan meitä, kääntääksemme heidän vihansa lämpimäksi välittämiseksi – pitävät he siitä tai eivät.”
Kirk ja Madsen selittävät edelleen (sivut 155-156):
”Tässä ’muuttamisessa’ me jäljittelemme kaavamaisen oppimisen luonnollista prosessia seuraavin tuloksin: me otamme ennakkoluulojen sitoman henkilön myötätunnon kavereita kohtaan, jotka ovat ok, ja liitämme ne nimitykseen ’gay’ joko heikentämällä tai lopulta korvaamalla hänen vihamielisyytensä tätä nimitystä kohtaan ja aiempi kaavamainen käsitys... ….Kun ’pusertamisessa’ päämääränä on osoittaa, että ennakkoluulojen sitoman henkilön ystävät hylkäävät tämän hänen ennakkoluulonsa vuoksi homoja kohtaan, niin ’muuttamisessa’ sitä vastoin päämääränä on osoittaa, että hänen omat kaverinsa ovat todellisuudessa hyvää pataa homojen kanssa. Kerran vielä: tavallisen ihmisen, joka luonnoltaan ja koulutukseltaan lähes poikkeuksetta tuntee (samaa), mitä hän näkee kavereidensa tuntevan, on hyvin vaikea olla vastaamatta tällä automaattisella reaktiolla riittävän laskelmoituun mainostukseen.”
Ja mitä tulee mainosten totuudellisuuteen, Kirk ja Madsen julistavat röyhkeästi (sivu 154):
”Sillä ei ole mitään merkitystä, että mainokset ovat valhetta. Ei meille, koska me käytämme niitä eettisesti hyvään tarkoitukseen, kielteisten stereotypioiden vastustamiseen, jotka ovat joka suhteessa yhtä paljon valheita ja hyvin paljon pahempia.”
Täällä Ruotsissa kameli on jo kokonaan telttamme sisäpuolella. Me herkkäuskoiset ruotsalaiset olemme jo nielleet valheet suurelta osin. Täällä RFSL on jo ”vetänyt yhden kerrallaan mukaan kaikki omituisuudet”. Ainoastaan kuvailemalla ne sinulle (vanhempana) tulet motivoiduksi pelastamaan lapsesi sellaisesta elämäntavasta. Vasta sitten kun tajuat, että ”mainokset ovat valhetta”, etsit ja löydät välttämättömiä työvälineitä estääksesi lastasi kehittymästä homoseksuaaliksi.
Vertailkaamme nyt näitä kahta elämäntapaa. Mutta olkaamme ensin varmat siitä – huolimatta kaikista RFSL:n ja heidän tukijoidensa mainosvalheista – että homoseksuaaliset ja heteroseksuaaliset ihmiset ovat yhtä arvokkaita. Meidän kaikkien tulisi olla yhtä mieltä tästä. Mutta jos puhumme siitä, mikä on toivottava seksuaalinen suuntautuminen sekä yksilöille että yhteisölle, mielipiteet vaihtelevat. On niitä, jotka väittävät, että homoseksuaalinen elämäntapa, tabujen puuttumisineen ja vapauksineen nauttia minkälaista seksiä tahansa, on toivottavampi elämäntapa. Mutta on myös niitä, jotka uskovat, että heteroseksuaalista elämäntapaa on pidettävä parempana niin yksilön kuin yhteisön näkökulmasta.
Vertailkaamme siis näitä kahta elämäntapaa, niin että sinä vanhempana voit ratkaista, mikä on toivottava tulos jälkeläisissäsi, ja toimia sen mukaan. Koska me puhumme siitä, mitä sinä vanhempana pidät toivottavana, koskettelemme ainoastaan sitä, mikä on paras sinulle ja jälkeläisillesi, emme vaikutuksia yhteiskuntaan laajalti (esim. sukupuolitautien hoitokustannuksia, huumeiden väärinkäytön kustannuksia yhteisölle, muun lääketieteellisen tutkimuksen kokema resurssipula intensiivisen AIDS:iin keskittymisen tähden jne.) Näiden kahden elämäntavan vertailu paljastaa seuraavaa:
| Vertailtava alue | Homoseksuaalinen | HHeteroseksuaalinen |
| 1. Keskimääräinen odotettavissa oleva elinikä | 55 vuotta (miehet) | 75 vuotta (miehet) |
| 2. Laittomien huumeiden käyttäminen | suurempi | pienempi |
| 3. Itsemurhien esiintymistiheys | suurempi | 17,6 / 100000/vuosi |
| 4. Pedofilian esiintymistiheys | >3 to >10 | 1 |
| 5. Sukupuolitaudit | suurempi | pienempi |
| 6. Uskottomuus kumppania kohtaan | suurempi | pienempi |
| 7. Sosiaalinen ja uskonnollinen hyväksyntä | pienempi | suurempi |
| 8. Epänormaali seksuaalikeskeisyys | suurempi | pienempi |
| 9. Peräsuoliongelmat | suurempi | pienempi |
Miesten homoseksuaalisen elämäntavan perusongelma – moraali- ja uskollisuusnäkökohtien lisäksi – on anaaliseksin eri muodot. Tämä on hyvin keskeistä heidän elämäntavalleen, josta todistuksena ”Anaalikäsikirjan” (ref. 13) keskeinen asema RFSL:n virallisella internet-sivulla. Noin kaksi kolmannesta kaikista miespuolisista homoseksuaaleista harjoittaa erilaisia anaalisen kanssakäymisen muotoja ja toimintoja. Tästä käytännöstä seuraa monia sairauksia niihin liittyvine ongelmineen. Seuraava maailmanlaajuinen epidemia voi puhjeta koska tahansa.
Tarkastelkaamme nyt lähemmin kutakin näistä yhdeksästä vertailtavasta alueesta.
1. Keskimääräinen odotettavissa oleva elinikä
Heteroseksuaalisten miesten taulukkoon pantu odotettavissa oleva elinikä, 75 vuotta, perustuu itse asiassa kaikkia miehiä koskevaan tilastoon Yhdysvalloista. En kyennyt löytämään mitään suoranaisia tilastoja homoseksuaalisista miehistä. Tämä johtuu todennäköisesti historiallisesta ongelmasta luokitella miehiä homoseksuaaleiksi, koska sellaista elämäntapaa pidettiin yleensä häpeällisenä. Löysin kuitenkin kaksi erillistä lähdettä homoseksuaalien 20 vuotta lyhyemmälle elinkaarelle: viite1 (Psychological Reports (2005; 96:693-697) ja viite 2 (1997; International Journal of Epidemiology 1997; Vol. 26, 657-61). Kumpaankin näistä viitataan viitteessä viite 3 (Yet Another Study Confirms Gay Life Expectancy 20 Years Shorter).
2. Laittomien huumeiden käyttäminen
Meidän tarvitsee vain mennä RFSL:n omalle internet-sivulle tajutaksemme, miten arkipäiväistä laiton huumeiden käyttö on homoseksuaalien keskuudessa. Jos maassamme on mitään järjestöä, jota voitaisiin pitää homoyhteisön edustajana, niin sen täytyy olla RFSL. Se on kaiken kaikkiaan järjestö, joka saa säännöllisesti valtiolta runsaan määrän veronmaksajien rahaa esimerkiksi internet-sivunsa ja monien muiden värväysohjelmien rahoittamista varten. Luokaamme silmäys heidän internet-sivuunsa tästä (viite 4). Siitä voit itse nähdä luettelon yleisimmistä laittomista huumeista ja kuvauksen siitä, miten tiettyä huumetta käytetään. Otetaan esimerkiksi Ecstasy (he ovat muuten kirjoittaneet tämän sanan virheellisesti), joka on hyvin yleinen huume homoseksuaalien sosiaalisella näyttämöllä. Sen käyttöä varten annetaan seuraava neuvo: ”Juo vettä säännöllisesti mutta ei enempää kuin puoli litraa tunnissa.” Heillä on myös muita neuvoja, miten käyttää amfetamiinia, kokaiinia, metamfetamiinia, GHB:tä, LSD:tä jne. Kävin läpi monien muiden järjestöjen internet-sivuja maassamme – Motormännens Riksförbund, Svenska Djurskyddsföreningen ja monia monia muita – mutta yksikään niistä ei antanut jäsenilleen neuvoja siitä, miten käyttää laittomia huumeita. Niinpä ilmeinen kysymys kuuluu: ”Miksi laittomien huumeiden ja homoseksuaalisen elämäntavan välillä on tällainen voimakas vastaavuussuhde?”
Vastaus löytyy toisaalta RFSL:n internet-sivuilla. Minun täytyy myöntää, että epäröin sisällyttää mukaan tämän materiaalin. Se on todellakin luotaantyöntävää useimmille normaaleille ihmisille. Mutta se on silti RFSL:n omalta internet-sivulta, ja se selittää paremmin kuin sanat, miksi laittomat huumeet ovat niin yleisiä. Tällä RFSL:n sivulla he kirjoittavat (viite 5):
”Pyllyn nuoleminen - Rimming
Asiaan vihkiytymättömälle osallistujalle kielen ja peräaukon kohtaaminen on salaisuus, tuskallinen ja jopa luotaantyöntävä. Mutta kokeneelle osallistujalle se on taivas maan päällä. Yksi peräaukon suutelijoiden suosikkiasennoista on, kun toinen istuu kyyristyneenä toisen kasvojen yläpuolella ja levittää pakaransa erilleen. Näin menettelemällä peräaukon suutelija voi yltää kielellään kaikkialle."
Toisin sanoen: ”Vasta-alkajalle se on luotaantyöntävää, mutta kokeneelle osallistujalle se on kuin taivas maan päällä.” Juuri tämä seikka – että se on luotaantyöntävää vasta-alkajalle – selittää, miksi laittomia huumeita sopivasti käytetään helpottamaan tätä käytäntöä. Sama pätee moniin muihin toimintoihin, joita homoseksuaalit harjoittavat (esimerkiksi ns. ”fisting” jne.). On yleisesti tunnettua, että kokeneet vanhemmat miehet mielellään perehdyttävät nuorempia miehiä ja poikia erilaisten seksuaalisten käytäntöjen ”salaisuuteen”. Kuten kun ylimmän oikeuden tuomarimme, Leif Thorsson, etsi homoseksuaalisia palveluita nuorelta, 20-vuotiaalta pojalta Tukholmassa ja maksoi niistä (Nro 1). Tarkastelemme tätä ilmiötä myöhemmin. Kun luet RFSL:n internet-sivua, tajuat että homoseksuaalisissa käytännöissä on kehityskulku. Eilisen inhottavat ja paheelliset aktit eivät riitä tänä päivänä.
3. Itsemurhien esiintymistiheys
Tiedämme, että itsemurhien määrä on 17,6 / 100,000 kaikista kansalaisista vuoden aikana (4-5 kertaa korkeampi miesten kuin naisten keskuudessa). On aivan ymmärrettävää, ettei ole olemassa mitään luotettavia tilastoja itsemurhien esiintymistiheydestä homoseksuaalien keskuudessa. Monet itsemurhat tapahtuvat alkavan homoseksuaalisuuden kanssa kamppailevien nuorukaisten keskuudessa, koska (mikä on murheellista) heille ei koskaan annettu apua ja tilaisuutta kehittää miehisyyttään. On siis vaikea tietää sellaisten nuorukaisten itsemurhien todellista syytä. Mutta on tehty tutkimuksia epäonnistuneista itsemurhayrityksistä, joissa ko. henkilö jäi (tietysti) henkiin ja voitiin päästä varmuuteen syystä yrittää tehdä itsemurha (viite 6); "The Relationship Between Suicide Risk and Sexual Orientation: Results of a Population-Based Study"). Kaikki tutkimukset viittaavat ratkaisevasti paljon suurempaan itsemurhayritysten määrään homoseksuaalisten miesten ja nuorukaisten keskuudessa. Eräitä homoseksuaalien itsemurhiin liittyvän emotionaalisen trauman taustalla olevia syitä ovat:
1) Kun ”esi-homoseksuaalinen” poika tulee murrosikään, hän on usein jo kokenut paljon torjuntaa vertaistensa taholta. Kehitysvuosiensa aikana hän tunsi usein, ettei hän ollut samanlainen kuin muut pojat. Tämä on jo aiheuttanut emotionaalisen trauman hänelle. Hän tarvitsee pikaisesti apua toiselta mieheltä (tai miehiltä) vahvistuakseen miehisyydessään. Sen sijaan se, mitä hän liian usein saa, on RFSL-propaganda, joka vetää hänet yhä syvemmälle homoseksuaaliseen elämäntapaan.
2) Jos hän sitten ”tulee ulos” homoseksuaalina, hän usein kokee lisää halveksuntaa ja torjuntaa monilta ihmisiltä. Jopa hänen oman perheensä jäsen voi hylätä hänet. Myös monet kirkon jäsenet eivät valitettavasti tiedä, miten antaa asianmukaista apua. Mutta vaikka homoseksuaaliset miehet hyväksyttäisiin täydellisesti, useimmat heistä eivät koskaan ole onnellisia, koska he tuntevat syvällä sisimmässään, että jokin on väärin ja luonnotonta.
3) Kun hän sitten etenee homoseksuaalisessa elämäntavassa, hän havaitsee, ettei se koskaan johda todelliseen tyydytykseen. Koska se on vastoin luontoa, hän ei koskaan saa emotionaalista tyydytystä. Ja se, mikä toimi eilen, ei enää tänä päivänä tyydytä. Hän etenee, kuten on ennakoitavissa, yhä paheellisempiin akteihin ja kokee itsensä vielä enemmän tyydyttämättömäksi.
Homoseksuaalien agenda kannattaa harhaluuloa, että täysi ja rajoittamaton suvaitsevaisuus ja hyväksyntä johtaa vähempään itsemurhien määrään. Voi olla, että itse määrä (tai esiintymistiheys) voisi laskea jonkin verran. Mutta se johtaa myös paljon useampia poikia kehittämään homoseksuaalisuutta. Vanhemmat pitävät sitä täysin normaalina ja luonnollisena eivätkä tee, mitä he voivat tehdä estääkseen sen. Ja vaikka esiintymistiheys voisi laskea jonkin verran, se että paljon useampi tulee vedetyksi homoseksuaaliseen elämäntapaan, tarkoittaa, että itsemurhien kokonaismäärä nousee.
Tahdon tässä yhteydessä käsitellä hieman enemmän välittävien ja rakastavien heteroseksuaalien oikeita asenteita homoseksuaaleja kohtaan. Kaikista saamistani sähköpostiviesteistä eräässä, jonka sain maanmieheltäni tämän sivun välityksellä, eräs herrasmies (selvästi kristitty) kirjoitti: ”Eikö ole ongelma (kristillisestä näkökulmasta), että ne, jotka ovat kärsineet eniten onnettomasta kasvatuksesta (ts. poissaolevasta isästä), ovat myös niitä, jotka kärsivät suurimman osan riskeistä kehittäessään homoseksuaalisuutta. Kysymys siitä, miten osoittaa kristillistä rakkautta ja välinpitämistä homoseksuaaliselle henkilölle, on hyvin vaikea.”
On ilmeistä, mitä kirjoittaja ajattelee. Kun nuori osoittaa esi-homoseksuaalisia taipumuksia, ja me tiedämme (tai meillä on syy uskoa), että se perustuu epäasianmukaiseen kasvatukseen, eikö meidän tulisi hyväksyä tuo elämäntapa ja tehdä hänelle helpommaksi hyväksyä homoseksuaalinen elämäntapa. Tähän, mitä kirjoitta sanoo, sisältyy kaksi kysymystä: a) meidän asenteemme ja b) sen kaiken oikeudenmukaisuus.
a) Meidän asenteemme
Vastauksella (minun näkökulmastani) on paljon tekemistä sen kanssa, uskommeko vai emme, että homoseksuaalisuus on jotakin perittyä (jotakin geeneissä) ja siksi sille ei voi tehdä mitään. Ne monet ihmiset (luultavasti enemmistö monissa läntisissä maissa), jotka ovat langenneet sellaisen väärän informaation uhreiksi – jota homoseksuaalinen lobbausryhmä on niin menestyksellisesti markkinoinut – uskovat, että he osoittavat rakkautta ja välittämistä helpottaessaan ja tukiessaan homoseksuaalista elämäntapaa. Mutta niillä keskuudessamme, jotka eivät hyväksy sitä, että homoseksuaalisuus olisi jotakin perittyä ja jolle ei voi tehdä mitään, on erilainen vastaus. Heti kun oivallat, että ennen kaikkea on mahdollista estää se, ja jos se on kehittynyt, se on mahdollista ”korjata”, sinun asenteesi ja toimintasi muuttuvat huomattavasti. Ei ole enää kysymys säälin osoittamisesta onnettomia homoseksuaaleja kohtaan, vaan vahvasta ja todellisesta myötätunnosta estää se kehittymästä pienissä pojissa ja tytöissä, ja (jos se on jo kehittynyt) auttaa henkilöä pakenemaan turmeltuneen elämäntavan pauloista.
Tämä ajatus esitetään hyvin koskettavassa kertomuksessa ”Randysta” Chuck Colsonin kirjassa ”The Good Life”. Prison Fellowshipin luvalla tämä luku (jonka otsikko on: ”Morality and the Natural Order”), on käännetty ruotsiksi ja se on saatavissa pyynnöstä. Katso sivuvalikon linkkiä ”Ilmainen kirjallisuus” tilausohjeita varten. Jos ymmärrät englantia, kehotan sinua voimakkaasti ostamaan tuon kirjan (Chuck Colson, ”The Good Life”. Colson on menestyksekkään Prison Fellowshipin perustaja ja puheenjohtaja).
Kaikki tiivistyy tähän: Uskotko vai etkö, että homoseksuaalisuus on jotakin, joka voidaan ennen kaikkea estää ja ”korjata”, jos se on jo kehittynyt? Olen kirjoittanut juuri tätä tarkoitusta varten myyteistä 2 ja 3 alla auttaakseni sinua ymmärtämään, miksi se todellakin on estettävissä. Ja myös miksi homoseksuaaliselle lobbausryhmälle on niin tärkeää, että sellainen informaatio pidätetään sinulta.
b) Sen kaiken oikeudenmukaisuus
On totta, ettei ole oikeudenmukaista, että jotkut pojat saavat hyvin terveellisen kasvatuksen isältä (tai muulta läheiseltä mieshenkilöltä), joka antaa hänelle tarpeellisen vahvistuksen hänen kehittäessään miehisyyttään, kun taas muilta pojilta traagisesti puuttuvat sellaiset roolimallit. Joitain poikaparkoja on myös kiusattu lapsina, mikä jättää heihin elinikäiset arvet. Tämän traagisen tilanteen tulisi saada huolehtivat aikuiset, erityisesti miehet, ottamaan onneton poika ”siipiensä suojaan” ja antamaan hänelle se emotionaalinen tuki, jota poika niin suuresti kaipaa mieheltä. Mutta tehdäksesi niin, sinun pitää ensin ymmärtää, että voit muuttaa asian. Sinä voit todellakin estää homoseksuaalisen kehityksen lapsessa. Se, ettei välitetä eikä yritetä estää tätä sillä väärällä verukkeella, että jotkut lapset ovat geneettisesti määrättyjä tulemaan homoseksuaalisiksi, on tänä päivänä maamme suurin tragedia. Tämän täytyy muuttua, että sellaisten ryhmien kuin RFSL:n levittämä paha ja väärä informaatio saadaan tehtyä tehottomaksi. He tahtovat rivistönsä täyteen ja värväävät päivittäin nuoriamme, jotka ovat kaikkein haavoittuvaisimpia. He tietävät aivan hyvin, että jokaista rivistöönsä värväämäänsä nuorukaista kohti he saavat usein myös suuren määrän sympatiseeraavia jäseniä kyseisen lapsen perheestä ja heidän ystävistään. Lukumäärät merkitsevät vaikutusvaltaa ja poliittista voimaa.
4. Pedofilian esiintymistiheys
Useimmat ihmiset oivaltavat vaistomaisesti, että pedofilian esiintymistiheys on suurempi homoseksuaalisten kuin heteroseksuaalisten miesten keskuudessa. Pedofiliaa esiintyy tietysti kokonaisuutena ottaen enemmän heteroseksuaalisten miesten ja sitten tyttöjen keskuudessa. Mutta sen esiintymistiheys on paljon suurempi – vähintään kolminkertainen tai ehkä jopa kymmenkertainen tai vielä suurempi – homoseksuaalisten miesten keskuudessa. Koska pedofilia on yhä laitonta, on aina rikosta tutkittaessa vaikea päästä varmuuteen siitä, onko syyllinen homoseksuaali vai heteroseksuaali. Homoseksuaalinen ahdistelija salaa todennäköisemmin todellisen seksuaalisen suuntautumisensa. Mutta me voimme luoda silmäyksen käsillä olevan kaltaiseen pedofiliaan ja sitten soveltaa hieman loogista päättelyä. Lasten seksuaaliseen ahdisteluun syyllistyvät lähes aina miehet. Naiset eivät jotenkin ole taipuvaisia kärsimään yhtä paljon tästä poikkeavasta käyttäytymisestä Kun naiset ahdistelevat seksuaalisesti, ja sitä tapahtuu, medialla on taipumus olla kiinnostuneempi rikoksen kiihottavista aspekteista kuin raiskauksen kauhistuttavuudesta sinänsä.
Aina kun mies ahdistelee seksuaalisesti poikaa, itse teko on luonteeltaan homoseksuaalinen akti riippumatta siitä, identifioidaanko ahdistelija sinänsä homoseksuaaliseksi mieheksi. Ajattele vain kaikkia katolisia pappeja, jotka ovat ahdistelleet seksuaalisesti poikia. Ilmiselvästi kyseessä oli joku, jolla on homoseksuaalisia taipumuksia, vaikka pappi ei koskaan myöntäisi, että hän on homoseksuaali. Samoin käytännöllisesti katsoen kaikkien tyttöjen seksuaaliset ahdistelut ovat heteroseksuaalisia pedofiliarikoksia.
Tästä syystä silmäyksen siihen, miten poikien seksuaalinen ahdistelu suhteutuu tyttöjen seksuaaliseen ahdisteluun, pitäisi antaa meille jokin käsitys. Jos jotakin niin poikien kokemaa seksuaalista ahdistelua miesten taholta raportoidaan todennäköisesti vähemmän kuin tyttöjen kokemaa seksuaalista ahdistelua miesten taholta. Pitäisi kuitenkin huomioida, että on olemassa joitakin biseksuaalisia ahdistelijoita, jotka etsivät käsiinsä sekä poikia että tyttöjä. Tilastot osoittavat, että poikien seksuaaliset ahdistelut eivät ole kovin kaukana tyttöjen ahdistelujen alapuolella, vaikka kokonaisväestössä on noin 25-50 kertaa enemmän heteroseksuaalisia kuin homoseksuaalisia miehiä.
Jopa sellaisen poliittisesti korrektin liberaalin mediajulkaisun kuin Los Angeles Times täytyi myöntää se. Se kertoi 25.-26. elokuuta 1985 tutkimuksesta, joka kattoi 2628 aikuista eri puolilta Yhdysvaltoja. Kokonaista 27% naisista ja 16% miehistä väitti, että heitä oli lapsina ahdisteltu seksuaalisesti. Toisin sanoen ainoastaan noin 1,7 kertaa (=27/16) enemmän tyttöjä kuin poikia oli ahdisteltu seksuaalisesti. Koska 25/1,7=14,7 ja 50/1,7=29,4 seuraa, että homoseksuaalisista miehistä tulee 14,7-29,4 kertaa todennäköisemmin pedofiileja kuin heteroseksuaalisista miehistä. Kuten edellä todettiin, tämänkaltainen karkea analyysi perustuu siihen olettamukseen, että kaikki ahdistelijat olivat miespuolisia. Los Angeles Timesin tutkimuksessa 7 % tytöistä ja samoin 7 % pojista oli naisten seksuaalisesti ahdistelemia. Niinpä miespuolisia ahdistelijoita oli 93% verrattuna aiemmin oletettuun 100% ahdistelijoiden kokonaismäärästä. Tämän ”tarkistuksen” kautta he havaitsivat, että tutkimuksen 10 seksuaalisesta ahdistelusta 4 oli homoseksuaalien tekemiä. Näin ollen, kun 40% jaetaan homoseksuaalisen väestön 2-4%:lla, on 10:stä (=40/4) 20:een (=40/2) kertaan todennäköisempää, että kuka tahansa homoseksuaalinen mies on pedofiili kuin kuka tahansa heteroseksuaalinen mies. Tämä on verrattavissa edellä oleviin ”tarkistamattomiin” lukuihin (14,7-29,4 kertaa todennäköisemmin. (Myth1-1) clicking her) Klikkaamalla tästä (Myytti 1) pääset tähän ja moniin muihin tutkimuksiin tästä aiheesta.
Yksi asia tulisi huomata. Paljon edellisten tutkimusten tilastoista perustuu tietoihin, jotka on saatu ennen homoseksuaalisuuden räjähdysmäistä leviämistä, joka johtuu siitä, että media popularisoi tämän elämäntyylin. Tänä päivänä homoseksuaalien prosentuaalinen osuus väestöstä saattaa ylittää huomattavasti historiallisen tason, joka on 2%-4%. Sen vuoksi jos – esimerkiksi – prosentuaaliset osuudet ovat tänä päivänä 4% ja 8% välillä, ja ne sovelletaan samoihin tietoihin, tulokset vähenevät puolella 10-20 kertaa suuremmasta pedofilian todennäköisyydestä homoseksuaalisten miesten keskuudessa 5-10 kertaiseen. Mutta sellainen laskelma on tietysti keinotekoinen. Sillä koska homoseksuaalien prosentuaalinen osuus kokonaisväestöstä kasvaa, niin kasvaa myös homoseksuaalien pedofiliarikosten kokonaismäärä. Sen tähden homoseksuaalinen mies on aina noin 10-20 kertaa todennäköisemmin pedofiili kuin heteroseksuaalinen mies.
Luvuista käy ilmi, että useimmat homoseksuaalit eivät tietenkään ole pedofiileja. Niinpä oleminen osa ryhmää, jolla on tällainen suurempi pedofilian esiintymistiheys, on (aivan ymmärrettävästi) usein hämmentävää homoseksuaaleille, jotka eivät ole pedofiileja. Tämä on samanlainen tilanne kuin ”North American Man-Boy Love Association” (NAMBLA) -järjestön kanssa, joka aiheuttaa kiusaantuneisuutta monille homoseksuaaleille, jotka eivät ole pedofiileja. Pedofilian hyväksyminen saavuttaa kuitenkin hitaasti mutta varmasti hyväksyntää rappeutuneessa yhteiskunnassamme. Niinpä ei kestä kauan, kun NAMBLA ei ole enää kiusaantuneisuuden aiheuttaja.
Luokaamme nyt silmäys muutamiin esimerkkeihin. Sen jälkeen esittelen oman tilastollisen analyysini laajasta ja mielenkiintoisesta tietomäärästä.
4:1. Eräässä lausumassa RFSL:n omalla internet-sivulla he ilmaisevat ihailevansa sitä, että vanhemmat miehet harrastavat seksiä nuorten poikien kanssa. He kirjoittavat: ”Antiikin Kreikassa vanhempien miesten ja nuorten poikien välistä rakkautta arvostettiin suuresti.” Lisäinformaatiota varten klikkaa tästä (Nro 2)
4:2. Ei ole mikään salaisuus, että juuri Thaimaa – jossa on pahamaineista lapsiprostituutiota – on niin suosittu matkakohde homoseksuaalisten miesten keskuudessa. Tästä informaatiosivusta (viite 8) – joka on suunnattu homoseksuaalisille miehille – me luemme, miksi tuo maa on niin suosittu. Siinä sanotaan muun muassa:
Homoseksuaalisesta näyttämöstä
Toivomme ja pyrimme tekemään vierailustasi homoyhteisössämme mahdollisimman onnellisen. Monet vieraat tuntevat Phuketin homoelämän, mutta uusia matkailijoita varten meillä on muutamia ajatuksia, jotka tahtoisimme jakaa.
Muista, että thai-miehet, jotka tapaat baareissa, ovat työtätekeviä miehiä, ja he saavat toimeentulonsa sinun mielihyvästäsi ja onnellisuudestasi. Jos juttelet jonkun miehen kanssa vähän aikaa baarissa, osta hänelle drinkki tai jätä hänelle juomarahaa tai tee kumpainenkin.
Kuten kaikkialla muuallakin, tapaat monenlaisia (thai-) miehiä: maskuliinisia miehiä, feminiinisiä miehiä, maskuliinisia poikia, feminiinisiä poikia ja naispoikia (engl. lady-boys). Älä myöskään hämmästy siitä, että jotkut homoturistien kanssa kulkevista thai-miehistä ovat suoraan... (kommentti: heitä kutsutaan ”thai-miehiksi”, vaikka monet heistä ovat vielä poikia).
Patongissa on baareja, joissa on kabaree-näytöksiä, go-go -poikia, eroottisia esityksiä, baareja ja ravintoloita, ja lähes kaikissa on thai-miehiä, jotka lähtisivät vieraan kanssa. Jos joku thai-mies miellyttää sinua, ota selvää johtajan tai omistajan välityksellä, puhuuko hän englantia. On aina paras olla suora thai-miehen ja baarin omistajan kanssa. Ota selville, mistä tuo thai-mies pitää ja mistä hän ei pidä. Ota myös selville, viettääkö hän sinun kanssasi koko yön vai ainoastaan lyhyemmän ajan. Jos et selvitä tätä etukäteen, voit olla hämmentynyt ja pettynyt myöhemmin. Jos tahdot ottaa baarissa työskentelevän thai-miehen mukaasi, sinun on aina maksettava maksu baarille ja siitä ei voi neuvotella. Siinä, mitä maksat thai-miehelle, voi olla jonkin verran joustamisen varaa. Se voi sisältää vain seksiä, yön yli viipymistä tai ehkä sinulla on seuraa koko loman ajaksi. Muista, että hänellä on ystäviä tai perhe, ja hän tarvitsee jonkin verran aikaa arkielämäänsä myös. Maksu voi tapahtua seikkailusi lopussa, mutta on huomaavaisempaa miettiä maksua kun te molemmat kuljette yhtä matkaa...
Eri thai-miehillä, joita tapaat täällä, on, kuten kaikilla muilla miehillä, eri tarkoitusperiä hakea kontaktia sinuun. He hakevat kontaktia löytääkseen: rakkautta, seksuaalista nautintoa, rahaa elämistään varten tai yhdistelmän kaikkea tätä.
Me olemme läntisinä homoina normaalisti hyvin tottuneita hakemaan seksuaalisia kontakteja ainoastaan seksuaalisen nautinnon tähden tai osana rakkauden etsimistä, mutta emme ole kovin valmistautuneita siihen, että siihen voi sisältyä raha. Täällä se on realiteetti. Ja riippumatta siitä, tahdotko vai etkö olla osa sitä, oleskelusi täällä homoyhteisössä tulee helpommaksi, jos olet tietoinen tästä jo tullessasi….
Toivomme, että sinulla on todella mukava aika täällä ja että ajatuksemme auttavat sinua tekemään siitä vielä paremman.”
Lisäksi, sen jälkeen kun tsunami oli iskenyt Thaimaahan, homoyhteisön oli pakko siirtää tuonnemmaksi suuri homojuhla Phuketissa, monien gay-ihmistemme suureksi pettymykseksi. Siitä ilmoitettiin valittaen RFSL:n internet-sivulla.
4:3. Hollanti ja Belgia ovat tunnetusti maita, jotka jatkuvasti alentavat aikuisten ja lasten välistä ”täysi-ikäisyyttä” (tällä hetkellä 12 vuotta). Ei sen tähden tullut yllätyksenä, että Bo Svensson – Ruotsin korkeimman oikeuden päätuomari ja seksin kauppaamisen näkyvä puolustaja – näyttää ottavan oppia Belgian oikeusjärjestelmästä. Hän käsitteli sitä eräässä haastattelussa, jossa hän puolusti kaveriaan korkeimmassa oikeudessamme, Leif Thorssonia, joka oli ostanut seksiä nuorelta opiskelijapojalta Tukholmassa. (Nro 1).
4:4. Äskettäin The Journal of Homosexuality julkaisi erikoisnumeron, joka oli omistettu ”pedofiliadebatille”. Julkaisija, John DeCecco, istuu myös ”Paedika: The Journal of Paedophilia” -lehden toimitusneuvostossa. Se on hollantilainen julkaisu, joka tukee ”pedofilian tutkimusta” pyrkien tekemään pedofiliasta yhteiskunnassa hyväksyttävämmän. Tämä erikoisnumero heijastaa keskeistä, vaikutusvaltaista ja kasvavaa homoseksuaalisen yhteisön osaa, joka ei salaa eikä tuomitse pedofiliaa (VIITE 1 sivu 63).
Homoseksuaalien lobbausryhmä korostaa mielellään, että yhteiskunnassa on enemmän hereroseksuaalisia kuin homoseksuaalisia pedofiileja. Ja jos puhumme näiden rikosten kokonaismäärästä, se on tietysti totta. Ja herkkäuskoinen yleisö jättää asian siihen. Mutta jos katsot pedofilian suhteellista osuutta (tai esiintymistiheyttä), homoseksuaalinen pedofilia on paljon yleisempää. Se lienee suunnilleen kymmenen kertaa yleisempää.
Syy tutkimusten väliseen huomattavaan eroon on – kuten aiemmin todettu – se , että on vaikea päästä varmuuteen täsmällisistä luvuista keräämissämme tiedoissa. Tämä voi saada jotkut ihmiset perusteettomasti epäilemään koko asiaa, että homoseksuaalisten miesten keskuudessa pedofilian esiintymistiheys on noussut merkittävästi. Mutta kaikki tutkimukset osoittavat selvästi samaa.
Epäilemättä on olemassa joitakin tutkimuksia, joissa em. kerroin on alle kymmenen. Yksi sellainen tutkimus (VIITE 1 sivut 64-65 ja (viite 9), havaitsi, että heteroseksuaalisia miehiä on 36 kertaa enemmän kuin homoseksuaalisia. Mutta heteroseksuaalisten ahdistelujen määrä oli ”vain” 11 kertaa suurempi kuin homoseksuaalisten ahdistelujen. Siten oli vain noin 3 kertaa suurempi todennäköisyys (=36/11), että homoseksuaalinen mies osoittautuisi pedofiiliksi heteroseksuaaliseen mieheen verrattuna. Vielä raportoitiin toisesta, Bradfordin, Bloombergin ja Bourget’n tutkimuksesta vuodelta 1988 ”Psychiatric Journal of the University of Ottawa” -lehdessä (viite 10). He havaitsivat, että 19-33%:ssa kaikesta raportoidusta pedofiliasta syyllinen on homoseksuaalinen mies. Kun otetaan huomioon, että kaikista miehistä 3% on homoseksuaalisia, pedofilian “yliedustukseksi” homoseksuaalien keskuudessa tulee kuudesta (=19/3) yhteentoista (=33/3) kertaa esiintymistiheys heteroseksuaalisten miesten keskuudessa.
On tärkeää muistaa, että vuodesta 1973, jolloin APA yhtäkkiä julisti homoseksuaalisuuden normaaliksi käyttäytymiseksi (ks myytti 2 alaluku 1 alla), psykologian ja psykiatrian alat näyttävät tulleen täyteen homoseksuaaleja, joilla on selväpiirteinen agenda. On sen vuoksi odotettavissa, että uudemmat tutkimukset (ja erityisesti, kun tekijät itse ovat homoseksuaaleja) ovat hyvin puolueellisia ja niistä puuttuu usein älyllistä rehellisyyttä homoseksuaalisuuden ”tutkimus”-alueella. Katso myytti 3 alla, jossa on useita sellaisia esimerkkejä. Sen tähden on tarpeen suhtautua varauksellisesti nykyään tehtyihin tutkimuksiin pedofiliasta homoseksuaalien keskuudessa.
(VIITE 2 sivut 121-140 luettelee yli tusinan arvostettuja tutkimuksia ja raportteja, jotka kaikki viittaavat tuntuvasti suurempaan pedofilian esiintymistiheyteen homoseksuaalisten miesten keskuudessa. Muistuttaisin myös tästä viitteestä [viite 38] (Raportti: pedofilia yleisempää ’homojen’ keskuudessa - Tutkimuksen tarkoituksena on paljastaa homoseksuaalisen kulttuurin 'pimeä puoli'). Yksityiskohtainen analyysi kattavasta tietokannasta (USA:n kahdestatoista osavaltiosta vuosien 1991 ja 1996 välillä), jonka on julkaissut Yhdysvaltojen oikeusministeriö vuonna 2000 (viite 11 ja viite 12), esittää homoseksuaalisten ja heteroseksuaalisten miesten pedofilian esiintymistiheyden suhdeluvuksi 10:1 (Nro 3).
5. Sukupuolitaudit
HIV-infektio on tietysti ollut julkisuuden valokiilassa yli kaksi ja puoli vuosikymmentä siitä asti, kun se levisi ns. ”homoseksuaalien kylpyklubeihin” New Yorkissa 1981 ja pian sen jälkeen San Franciscossa. Homoseksuaalisten miesten äärimmäisen vaarallinen ja itsetuhoisa käyttäytyminen oli pääasiallinen käyttövoima epidemian ratkaisevassa, nopeassa alkuvaiheessa.
Tuohon aikaan tämä sairaus kulki nimellä GRID (Gay-related Immune Disorder = homoseksuaaleihin liittyvä immuuniepäjärjestys). Mutta hyvin pian homoyhteisö – tultuaan yhtäkkiä hyvin vaikutusvaltaiseksi – onnistui muuttamaan nimen AIDS:ksi (Acquired Immune-Deficiency Syndrome = hankinnainen immuunivajaus). Tänä päivänä jokainen tietää traagisesta ja maailmanlaajasta HIV/AIDS epidemiasta.
Mutta HIV/GRID/AIDS:n lisäksi on monia muita sukupuolitauteja. Niiden joukossa ovat HPV:t (Human Papillomavirus), ryhmänimi noin seitsemällekymmenelle erityyppiselle virukselle. Tutkimus homo- ja heteroseksuaalisista miehistä San Franciscossa osoitti, että lähes kaikilla HIV-positiivisilla miehillä oli HPV, ja HIV-negatiivista homoseksuaalisista ja biseksuaalisista miehistä se oli täydellä 60%:lla. Vastaavasti monet muut sukupuolitaudit (tippuri, kuppa, Kaposin sarkooma, jne.) ovat paljon yleisempiä homoseksuaalisten miesten keskuudessa. Myös hepatiitti B on yleisempi homoseksuaalisten miesten keskuudessa.
Sukupuolitautien suureen levinneisyyteen homoseksuaalisten miesten keskuudessa on kaksi merkittävää syytä.
5:1. Anaalisen sukupuoliyhteyden esiintymistiheys on hyvin korkea homoseksuaalisten miesten keskuudessa. Erään raportin mukaan (viite 13): Increases in Unsafe Sex and Rectal Gonorrhea among Men who have Sex with Men (MSM) San Francisco, California, 1994-1997, Mortality and Morbidity Weekly Report, Centers for Disease Control and Prevention, January 29, 1999,45 ] anaalisen seksin prosentuaalinen osuus homoseksuaalisten miesten keskuudessa kasvoi 57,6%:sta 61,2%:een vuosien 1994 ja 1997 välisenä aikana. Tarvitsee ainoastaan vilkaista RFSL:n omaa ”Anaalikäsikirjaa” - joka on näyttävästi esillä heidän internet-sivullaan (viite 14) – tajutakseen, miten laajalle levinnyt tämä käytäntö on homoseksuaalisten miesten keskuudessa.
Anaalinen sukupuoliyhteys välittää sukupuolitauteja paljon korkeammassa määrin kuin emättimen kautta tapahtuva sukupuoliyhteys. New England Journal of Medicine -lehdessä esitellyssä tutkimuksessa havaittiin, että ”HIV-tartunnan todennäköisyys suojaamattomana vastaanotetussa anaalisessa sisääntunkeutumisessa oli 0,008:n ja 0,032:n välillä eli 1/125 ja 1/31 joka kerta kun sellaisessa aktissa ollaan” (VIITE 2 sivut 71-72). Vertailun vuoksi, HIV-tartunnan todennäköisyys suojaamattomassa emättimen kautta tapahtuvassa sukupuoliyhteydessä on ”ainoastaan” 0,0005:n ja 0,0015:n välillä eli 1/2000 ja 1/666. Näin ollen anaalinen sukupuoliyhteys on 5-64 kertaa vaarallisempaa kuin emättimen kautta tapahtuva sukupuoliyhteys.
Mutta tartunta ei tapahdu ainoastaan ”verestä vereen” tai ”limasta limaan”. Julkaisussa ”Anal Pleasure and Health” (Jack Morin, Anal Pleasure and Health: A Guide for Men and Women, San Francisco, Down There Press, 1998 p. 220) sanotaan: ”Seksuaaliset aktiviteetit tarjoavat monia tilaisuuksia pienille ulostushiukkasille löytää tiensä seksikumppanin suuhun. Suorin reitti on oraalis-anaalisen kontaktin kautta.”
5:2. Kumppaneiden suuri määrä homoseksuaalisilla miehillä. Käännymme jälleen RFSL:n internet-sivun puoleen nähdäksemme, että asian laita on näin ja mitä todennäköisyyksiä homoseksuaalit ovat halukkaita ottamaan suojaamattoman seksin suhteen (viite 15). Siellä joku kirjoittaa: ”Me rakastamme toisiamme, ja meidät on testissä havaittu HIV-negatiivisiksi. Me rakastelemme toistemme kanssa ilman kondomia, mutta muiden kanssa käytämme sitä. Neuvoteltu turvallisuus toimii, jos kumpikin on havaittu testissä hiv-negatiiviseksi kahdesti kolmen kuukauden välisenä aikana ja heillä oli turvaseksiä sen välisenä aikana. Vasta-aineiden muodostuminen kestää kolme kuukautta. Sitten teidän täytyy olla yksimielisiä siitä, mitkä säännöt ovat voimassa, jos te tapaatte jonkun muun siinä sivussa. Käyttää silloin aina kondomia ja kertoa välittömästi kumppanillesi, jos sinulla oli suojaamatonta seksiä, on hyvä sopimus.”
6. Uskottomuus kumppania kohtaan
Homoseksuaalisilla miehillä on kumppaneita elämänsä aikana keskimäärin 50 ja heteroseksuaalisilla miehillä 4 (VIITE 1; sivu 54). Jälleen kerran tämänkaltainen keskiarvo ei sulje pois sitä, että on homoseksuaalisia miehiä, jotka ovat uskollisia kumppaniaan kohtaan (vaikkakin harvoin jos koskaan koko elämän ajan) ja että on irtosuhteita harrastavia heteroseksuaalisia miehiä. Viimeisten 12 kuukauden aikana homoseksuaalisilla miehillä oli 8 kumppania ja heteroseksuaalisilla 1,2. Viimeisten 12 kuukauden aikana anaalisessa sukupuoliyhteydessä oli 65% homoseksuaalisista miehistä ja 9,5% heteroseksuaalisista miehistä.
Sen ohella, että sukupuolitautien riski on paljon suurempi homoseksuaalisilla miehillä (katso edellä), suuri uskottomuus heidän kumppanuussuhteissaan aiheuttaa lisäksi usein emotionaalisen trauman toiselle kumppaneista kumppanuuden rikkoutuessa. Sen lisäksi on tietysti emotionaalinen trauma kaikille adoptoiduille lapsille. Paljon suuremman pedofiliariskin ohella tästä on nyt myös tullut todellisuutta pienillemme, koska eduskuntamme (ruots. Riksdag) toimi hyvin häpeällisesti laillistaessaan sen, että homoseksuaalisten kumppanit voivat adoptoida lapsia. (Katso ”Häpeäparaati”, myytti 2.4 alla).
7. Sosiaalinen ja uskonnollinen hyväksyntä
Edelleen on ruotsalaisia – vaikkakin vähenevänä osana vähemmistöä –, jotka eivät pidä homoseksuaalista elämäntapaa yhtä hyväksyttävänä. Syitä on kaksi:7:1 Jotkut ruotsalaiset ovat harmissaan siitä, että homoseksuaalinen yhteisö kuormittaa (keskimäärin) paljon suuremmassa määrin terveydenhoidollisia, sosiaalisia ja taloudellisia resursseja. AIDS:n ja muiden sukupuolitautien, huumeriippuvuuden jne. aiheuttamat suuret kustannukset vähentävät käytettävissä olevia taloudellisia resursseja muihin sosiaalipalveluihin ja tutkimusohjelmiin.7:2. Joillakin ihmisillä Ruotsissa – myös yhteiskunnan asenteiden muututtua valtavasti viime vuosikymmeninä – on yhä uskonnolliset juuret, jotka määräävät heidän mielipidettään homoseksuaalisesta elämäntavasta. Luokaamme silmäys kolmeen suurimpaan uskontoon yhteiskunnassamme tänä päivänä.
ISLAM
Islamilla – luultavasti jo Ruotsin suurin uskonto (ainakin mitä tulee heidän uskontonsa ilmaisemiseen) – on joitakin selviä kieltoja homoseksuaalista käyttäytymistä kohtaan:
(Koraani 4:16)
Jos kahdella miehellä teidän keskuudessanne on luonnoton halu, heitä kumpaakin tulee rangaista.
(Koraani 27:55)
Lähestyttekö himoiten miehiä naisten sijasta? Niin, te olette pimeätä väkeä. (suom. islamopas.com)
JUUTALAISUUS-KRISTINUSKO
Kummankinn näiden maailman uskontojen traditioon kuuluu homoseksuaalisuuden tuomitseminen. Tämän toteamisen jälkeen täytyy tunnustaa, että useimmat tämän päivänä kristityistä (poikkeuksena katolilaiset) ovat muuttaneet uskontoaan ja hyväksyvät nykyään homoseksuaalisuuden. Sen selvittämiseksi, miten tämä on tapahtunut vain viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana, klikkaa tätä linkkiä (Nro 6; Uskonnollisten ryhmien vastaus homoseksuaalisuuden rajuun hyökkäykseen). Huolimatta suuremmasta hyväksyvyydestä kaikki kolme pääuskontoa Ruotsissa – ainakin niiden alkuperäisissä ydinarvoissa ja historiallisissa pyhissä dokumenteissa – tuomitsevat homoseksuaalisuuden. Jos siis lapsestasi tulee homoseksuaali, hänellä on todennäköisesti kovempaa ainakin joidenkin ihmisten suhteen maassamme.
8. Epänormaali seksuaalikeskeisyys
Homoseksuaalisen henkilön elämässä seksi vie yleensä paljon suuremman osan. Kun nuori ihminen, homo tai hetero, tulee seksuaalisesti aktiiviseksi, hänellä on yleensä voimistunut kiinnostus seksiin. Kun heteroseksuaalisen henkilön kohdalla tämä keskittyminen tasaantuu avioliiton ja perheen perustamisen myötä, homoseksuaalisen henkilön kohdalla siitä tulee luonnoton sen intensiteetissä ja laajuudessa. Et ole koskaan nähnyt heteroseksuaalista järjestöä juhlimassa suuntautumistaan Tukholmassa ”Straight Day -paraatissa” järjestön jäsenten tehdessä rakasteluliikkeitä kuninkaallisen palatsin edessä. Heteroseksuaalisen henkilön elämän täyttävät niin monet muut asiat ja velvollisuudet.
9. Peräsuoliongelmat
Myös silloin kun käytetään kondomeja virus- ja bakteeritartuntariskin vähentämiseksi (ks. edellä), anaalinen sukupuoliyhteys aiheuttaa silti vahinkoa; erityisesti sille henkilölle, johon anaalisesti tunkeudutaan. Peräaukon sulkijalihas on luotu venymään ainoastaan niin paljon, että se päästää läpi suolen liikkeet. Peniksen aiheuttama paine voi suuresti vahingoittaa peräaukon sulkijalihasta. Vielä pahempi on yleinen ”fisting”-käytäntö, jota kuvaillaan seuraavasti RFSL:n netissä olevassa ”Anaalikäsikirjassa” (viite 5)
“Fisting
Fistfucking on kehittynyt seksitekniikka, joka tarkoittaa, että koko kätesi on pantuna pyllyyn sisälle. Tämän harjoittaminen tai sen kohteena oleminen vaatii paljon tietoa yhdistettynä rauhallisuuteen, vastuullisuuteen ja tietoisuuteen. Kysymys on harjoituksesta ja luottamuksesta. Käden paneminen toisen miehen pyllyyn on etuoikeus. Se, joka on tämän kohteena, osoittaa luottavansa sinuun ja se merkitsee, että sinun täytyy kunnioittaa hänen haavoittuvuuttaan.
Hyvä käden pyllyyn panija on täysin keskittynyt kumppaniinsa ja seuraa tämän reaktioita. Tärkeintä sille, joka on tämän kohteena, on olla rentoutunut ja mukaan temmattu sen sijaan, että pakottaisi peräaukon kanavan aukeamaan. Jos olet vasta-alkaja, sinua kehotetaan käyttämään kokenutta käden pyllyyn panijaa opettajanasi. Muutamia suosituksia:
* Valmistaudu huuhtelemalla peräsuolesi.
* Vältä vammaa pitämällä kynnet lyhyiksi leikattuina. Poista rannerenkaat, sormukset ja vastaavat.
* Käytä kumihansikkaita
* Älä koskaan käytä samaa hansikasta kahteen ihmiseen – Vaihda
* Käytä paljon voiteluaineita, mieluimmin silikonipohjaisia.
* Jos käytät vesipohjaisia voiteluaineita, pidä lähellä vesilasia kastaaksesi kätesi siinä.
* Vältä pyllyn nuolemista (rimming) käden pyllyyn panemisen jälkeen.
* Nuole ja rakastele ensin. Sitten pane käsi pyllyyn.”
(Sitaatti RFSL:n sivulta päättyy.)
Sen tähden myös silloin, kun kondomeja käytetään virus- ja bakteeritartuntojen riskin vähentämiseksi (ks. edellä), anaalinen sukupuoliyhteys on vahingollinen, pääasiallisesti sille miehelle, johon tunkeudutaan. Se johtaa usein "peräsuolen pidätyskyvyttömyyteen" samoin kuin peräaukon syöpään. Peräsuolta ympäröivä kalvo vahingoittuu lähes aina. Myös ilman suurempaa vammaa peräsuolen kalvossa on pienempiä (joskus mikroskooppisia) repeämiä, jotka edistävät bakteerien välitöntä siirtymistä verenkiertoon. Sen tähden, vaikka uskollisilla homoseksuaalisilla kumppaneilla on pienempi riski saada AIDS, he usein (johtuen suhteellisen suuresta uskollisuudestaan ja luottamuksestaan) ryhtyvät tällaisiin aktiviteetteihin ja ovat hyvin haavoittuvaisia muille ei-AIDS -tartunnoille.
He ovat usein muiden vakavien – ja joskus tappavien – tartuntojen uhreja, joita aiheuttavat pienet verenkiertoon pääsevät hiukkaset. Tähän sisältyy hepatiitti B ja joukko muuten epätavallisia tartuntoja, kuten shigelloosi, giardiaasi, joihin nyt yhdessä viitataan nimellä "Gay Bowel Syndrome (GBS; peräsuolen tulehdus)" [VIITE 2; sivut 80-82]. Artikkeli eräässä julkaisussa [F.N. Judson, "Sexually Transmitted Viral Hepatitis and Enteric Pathogens", Urology Clinics of North America 11,. No.1 (February 1984), pp.177-185] tiivistää asian seuraavasti:
”Koska homoseksuaalisilla miehillä on suurempi määrä seksikumppaneita ja seksuaalisia käytäntöjä, kuten pyllyn nuoleminen ja anaalinen sukupuoliyhteys, heillä on erityisen suuri riski saada hepatiitti B, giardiaasi, amebiaasi, shigelloosi, kampylobakteeri ja peräaukon infektiot sekä gonokokki, klamydia, treponema palladium, herpes simplex -virus, ja papillooma (HPV =Human Papilloma Viruses)".
Tämä elämäntapojen vertailu taustana sinä – vanhempana tai isovanhempana – voit muodostaa itsenäisen mielipiteen siitä, mikä elämäntapa on parempi sinun jälkikasvullesi (erityisesti pojille). Ja erityisesti, mihin saakka olet valmis menemään, jos tahdot estää heitä tulemasta homoseksuaaleiksi. Seuraavassa luvussa (myytti 2) tutkimme, mitä voit tehdä vaikuttaaksesi lapseesi (hyvin varhaisessa iässä), niin että hän todennäköisesti omaksuu sinun parempana pitämäsi seksuaalisen suuntautumisen, kun hän tulee murrosikään.
Myytti numero 2: Et voi vaikuttaa lapsesi tulevaan seksuaaliseen suuntautumiseen.
Päätin seuraavassa selvityksessä kuvata ne toimenpiteet, joihin sinun tulisi ryhtyä – ja ne, joita sinun tulisi välttää – jos tahdot, että lapsesi tai lapsenlapsesi valitsee heteroseksuaalisen elämäntavan tullessaan murrosikään. Mutta jos pidät homoseksuaalista elämäntapaa parempana (esimerkiksi homoseksuaaliset kumppanit, jotka ovat adoptoineet lapsia), tahdot tehdä päinvastoin kuin mitä alla ehdotetaan.
1. Homoseksuaalisen lobbausryhmä estää laajaan tutkimukseen perustuvien vakuuttavien tulosten julkitulemista.
Ensiksi sana siitä, mitä Ruotsissa pidetään nykyään ”poliittisesti korrektina”. Sitä, mitä sanon jatkossa, pidetään maassamme laajalti homofobisena (”epäystävällinen tai epäsuosiollinen näkemys homoseksuaalisesta suuntautumisesta”). Vaikka tämä termi on tarkoitettu haukkumasanaksi, se on asianmukainen. Se on homofiilisen (”ystävällinen tai suosiollinen näkemys homoseksuaalisesta suuntautumisesta”) vastakohta. Ruotsissa on tänä päivänä paljon enemmän homofiilisiä kuin homofobisia ihmisiä. Tilanne on aivan päinvastainen kuin se oli vain sukupolvi sitten.
Tämä on seuraus RFSL:n ja SVT:n taukoamattomasta propagandarummutuksesta viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana. Jos et ole ruotsalainen, sinun tulisi tietää, että SVT on Ruotsin TV-monopoli; itse asiassa se on RFSL:n propaganda- ja indoktrinaatioase. Sen tähden ei tullut minään yllätyksenä, kun SVT sai arvovaltaisen ”sateenkaaripalkinnon” heidän agendansa parhaana ja merkittävimpänä promoottorina. Tämä palkinto annettiin ”Gay Pride” -viikon yhteydessä Tukholmassa, Ruotsissa. Pääkaupungistamme, Tukholmasta, on tullut magneetti (varsinainen Mekka) homofiileille kaikkialla Euroopassa.
Homoseksuaalien lobbausryhmä on nykyään äärimmäisen vaikutusvaltainen yhteiskunnassamme. Kaikilla tasoilla. He tietävät aivan hyvin, että heidän poliittinen vaikutusvaltansa on suorassa suhteessa heidän lukumääräänsä. Monet vanhemmat ja sukulaiset tulevat hyvin hyväksyväisiksi RFSL:ää kohtaan, kun he saavat tietää, että yhdestä heidän omaisistaan on tullut homoseksuaali. Mutta samanaikaisesti he uskovat syvällä sydämessään, että se on tragedia. Sen tähden, jos olet vanhempi tai isovanhempi, joka toivot, että eräänä päivänä jälkeläisesi valitsee heteroseksuaalisen suuntautumisen, kuuntele huolellisesti seuraavaa.
Paljon siitä, mitä seuraavaksi sanotaan, on otettu (luvan kanssa) amerikkalaisen Joseph Nicolosin kirjasta, jonka nimi on ”A Parent's Guide to Preventing Homosexuality” (VIITE 3). Nicolosilla on tohtorin arvo (Ph. D.) psykologiasta. Tulisi huomata, että hänen kirjansa ei perustu uskonnollisiin käsityksiin, vaan siihen, mitä psykologinen tutkimus on osoittanut. Tohtori Nicolosi on nyt pannaan julistettu henkilö ”American Psychological Association” -järjestön johtajille ja monille jäsenille. Vuonna 1973 sukulaisjärjestö – The ”American Psychiatric Association” eli ”APA” äänesti poistaakseen homoseksuaalisuuden virallisesti hyväksytystä psykiatristen sairauksien luettelosta (DSM eli Diagnostic and Statistical Manual, suom. Diagnostinen ja tilastollinen käsikirja). Se ei ollut mitään muuta kuin pienen mutta hyvin äänekkään ja vihaisen homoseksuaalisten jäsenten ja kannattajien ryhmän vallankaappaus (VIITE 1 sivut 32-35). Tuosta ajasta saakka homoseksuaaliset psykiatrit, psykologit ja heidän kannattajansa ovat lisääntyvässä määrin kontrolloineet järjestöissään tutkimusta, raportteja ja symposiumeja. Tri Nicolosi selittää esimerkin avulla tätä toimintatavan muutosta. Hän kirjoittaa (VIITE 3; sivut 171-172):
”Poliittinen korrektius vaivaa jatkuvasti mielenterveysjärjestöjämme. Vuonna 1999 American Psychiatric Association -järjestön vuosittaisen kokouksen ohjelmaan oli määrä sisältyä väittely siitä, voitaisiinko seksuaalista suuntautumista muuttaa terapian avulla. Mutta tuo väittely peruutettiin, kun kaksi ohjelmaan mukaan pyydetyistä puhujista vetäytyi sanoen, että aihe, homoseksuaalisuus muutettavissa olevana, oli liian poliittisesti kuormitettu tieteelliseen kokoukseen. Psykiatri Jeffrey Satinoveria ja minua oli alunperin ehdotettu tuon paneelin jäseniksi, mutta gay-aktivistipsykiatrit kieltäytyivät osallistumasta, jos joko Satinover tai minä ottaisin osaa sellaiseen keskusteluun.
Olet siis yliopistossa ja ajattelet, että heteroseksuaalisuus on ohjeellinen? Toivotan onnea näkökantasi ilmaisemiselle, teesiesi julkaisemiselle ja toimeentulemiselle kollegojesi kanssa. Sinun olisi parempi pitää tuo näkemys omana tietonasi tai saatat huomata joutuneesi painostetuksi ulos siitä sosiaalisesta yhteisöstä, jolta koetat niin kovasti saada hyväksyntää.”
Lisää informaatiota tästä aiheesta: klikkaa tätä linkkiä (Nro 4 sivuvalikossa).
Jos USA:ssa on niin yleistä, että homoseksuaalien lobbausryhmä estää totuuden julkitulon, niin kuvittele, miten asioiden täytyy olla meidän maassamme. Ruotsissa ei ole luultavasti yhtään ainoaa psykologia tai psykiatria, joka tahtoo (tai uskaltaa) tehdä yhteistyötä vanhempien kanssa, jotka tuovat poikansa heidän toimistoonsa huolissaan siitä, että heidän lapsensa käyttäytyminen kehittyy feminiiniseen suuntaan. Sen tähden sinä vanhempana tai isovanhempana olet jätetty omaan varaasi ilmaisemaan tämä huoli jälkeläisesi tulevasta seksuaalisesta suuntautumisesta. Auttaakseni sinua asetan käyttöösi ilmaista materiaalia. Kirjallisuus, josta voi olla apua, on lueteltu vasemman sivuvalikon "Viitteet" -linkissä.
Luokaamme nyt tämän jonkin verran pitkän johdannon jälkeen silmäys siihen, mitä vilpitön tutkimus paljastaa ja mitä sinä voit tehdä tänä päivänä estääksesi, ettei lapsessasi kehity alkuvaiheen esi-homoseksuaalisuutta ja sitä seuraavaa homoseksuaalisuutta. Silmäilkäämme ensin homoseksuaalisuuden juurta (syntyä) poikien keskuudessa.
2. Bieberin ja muiden tutkimusraportti (VIITE 4)
Luokaamme ensiksi silmäys tärkeään tutkimukseen, jonka tekivät Irving Bieber sekä noin seitsemänkymmentä psykiatria ja psykologia. Kattava tutkimus alkoi vuonna 1952 ja kymmenen vuotta myöhemmin – monien arviointien ja seurantatoimintojen jälkeen – työryhmä, johon kuului kahdeksan psykoanalyytikkoa ja yksi kliininen psykologi julkaisi raportin otsikolla ”Homosexuality: A Psychoanalytic Study of Male Homosexuals, New York: Basic Books, 1962. (VIITE 4).
Huomattavan laaja-alaisuuden ja tekijöiden asiantuntemuksen lisäksi tutkimus on merkittävä kahdestä tärkeästä syystä:
2:1. Se tehtiin vuosien 1952 ja 1962 välisenä aikana. Tämä oli ennen kuin tuli poliittisesti kielletyksi pitää homoseksuaalisuutta epätoivottavana käyttäytymisenä, joka tulisi estää. Vuoden 1973 jälkeen, kun APA poisti homoseksuaalisuuden epänormaaliksi määrittelyn heidän DSM-käsikirjastaan (Diagnostic and Statistical Manual), tuli käytännössä mahdottomaksi tehdä tämän kaltaisia tutkimuksia. Jos jokin tutkijatiimi rohkenisi tehdä jotain samanlaista tänä päivänä, heidän kollegansa julistaisivat heidät uskomattomalla tavalla pannaan. Mutta tutkimuksen tulokset ovat yhä tänä päivänä päteviä ja äärimmäisen tärkeitä vanhemmille, jotka pyrkivät välttämään sen, ettei heidän pojistaan kehitys homoseksuaaleja.
2:2. Vuonna 1962 homoseksuaalisuus ei vielä ollut valtamedian popularisoima tai viihdeteollisuuden ylistämä. Tänä päivänä asiat ovat hyvin toisin.
Katsohan vain, mitä RFSL kirjoittaa nykyään internet-sivullaan (viite 16), ja ymmärrät, mistä minä puhun:
”Kuka ottaa kenet? – Seksistä sinulle, joka olet nuori ja
Tyttö tapaa kivan pojan. Poika tapaa toisen pojan. Poika sattuu olemaan yhdessä söpön tytön kanssa, joka on juuri ollut yhdessä toisen tytön kanssa.
Kokeile seksuaalisuuttasi! Kuka sinä itse olet, miksi sinä haluat tulla ja mikä sinua kiinnostaa. Maailma on avoinna, on paljon kokeiltavaa ja kaikki on mahdollista. Ja tietysti, sinua kaduttavat enemmän ne asiat, joita et koskaan kokeillut kuin ne, joita kokeilit.”
(Sitaatti RFSL:n internet-sivulta päättyy.)
On ilmeistä, että tänä päivänä monet nuoret ihmiset – jotka eivät todellisuudessa ole ennalta taipuvaisia tulemaan homoseksuaaleiksi (ts. he eivät ole koskaan olleet ”esi-homoseksuaaleja” onnettoman kasvatuksen tähden) – valitsevat siitä huolimatta kuitenkin tuon elämäntavan, koska se on tänä päivänä niin suurta muotia. Tai ainakin he kokeilevat sitä ja monet heistä jäävät kiinni sen pauloihin (katso kohta 7 sivupalkin Ilmainen kirjallisuus -linkissä). Tällä internet-sivulla ei varsinaisesti käsitellä tällaisen selvästi itsevalitun elämäntavan taustalla olevia olosuhteita. Se voidaan pysäyttää vain, jos RFSL:n kaltaiset aktiviteetit asetetaan kontrolliin ja julistetaan laittomiksi terveellisen yhteiskunnan hyväksi. On siis turvallista sanoa, että kun tuo em. tutkimus tehtiin 1950- ja 1960-luvuilla, homoseksuaalisuutta pidettiin vielä häpeällisenä eikä kukaan tahtonut valita tai edes kokeilla tuota elämäntapaa. Aivan kuten kukaan ei päätä tulla alkoholistiksi. Bieberin tutkimuksessa tutkittiin peräti 106 homoseksuaalista miestä yksityiskohtaisesti. Vertailuryhmänä oli 100 heteroseksuaalista miestä. Peruskysymys oli kaiken aikaa: Miksi näistä 106:sta miehestä oli tullut homoseksuaaleja. Mikä, jos mikään, heidän taustassaan tai kasvatuksessaan oli aiheuttanut sen, että muut miehet vetivät heitä fyysisesti puoleensa?
Tutkimustulokset olivat merkittäviä siinä, että kaikkien näiden 106 miehen homoseksuaaliselle suuntautumiselle oli yksi yhteinen nimittäjä. Bieber ja hänen tiiminsä havaitsi, että kaikilla heillä oli kasvatusaikanaan ollut (poikkeuksetta) emotionaalisesti poissaoleva isä tai ei isää lainkaan. Kukaan heistä ei tuntenut itseään läheiseksi isän kanssa.
Toisinaan, mutta ei aina, heillä liittyi tähän eri syistä vihamielisyys isää kohtaan. Tulos perustui siihen, miten nämä miehet olivat kokeneet isänsä. Ei toisin päin. Jotkut isät ovat saattaneet ajatella, että kaikki oli hienosti, ja he ovat saattaneet kuvitella täyttäneensä poikansa emotionaaliset tarpeet.
Tutkimuksessa havaittiin muun muassa:
”Homoseksuaalisissa isä-poika -suhteissa on alituinen, syvä interpersonaalinen häiriö….. Yhtään ainutta (homoseksuaalisten poikien) isää ei voitu pitää normaalina, järkevänä vanhempana.”
On mielenkiintoista, että vertailuryhmässä (100 heteroseksuaalista miestä) ei suinkaan kaikilla ollut hyvää suhdetta isäänsä. 37 heistä (37%) vieläpä tunnusti vihaavansa isäänsä. Toisaalta homoseksuaalisessa ryhmässä 63 heistä (59%) sanoi vihaavansa isäänsä.
3. Johtopäätökset
Haluan ensiksi sanoa, että isä-poika -suhteen oleminen yhteinen nimittäjä kaikille 106 homoseksuaaliselle miehelle ei yksistään merkitse, ettei tähän sääntöön ole koskaan poikkeusta. Mutta seuraaviin johtopäätöksiin on hyvin vahva näyttö :
Jos isällä on läheinen tunneside poikaansa, on äärimmäisen epätodennäköistä, että pojasta tulee homoseksuaali. Mutta jos isällä ei ole läheistä tunnesidettä poikaansa, se ei välttämättä johda homoseksuaalisuuteen. Kaiken kaikkiaan tutkimuksessa kokonaista 37% 100 heteroseksuaalisesta miehestä sanoi vihaavansa isäänsä (verrattuna 59% homoseksuaalisessa ryhmässä). Mutta homoseksuaaliset miehet epäonnistuivat tavalla tai toisella läheisen tunnesiteen luomisessa isäänsä.
Toisin sanoen: Isä-poika -siteen puuttuminen on välttämätön – mutta ei aina riittävä – homoseksuaalisuuden syy.
Ajattele sitä! Sen tähden:
Isät: Te voitte estää poikaanne tulemasta homoseksuaaliksi luomalla läheisen siteen hänen kanssaan! Mutta ellette, niin poikanne ei välttämättä ole tuomittu homoseksuaaliseen elämään. On olemassa myös muita vaikuttavia tekijöitä. Tarkastelemme niitä myöhemmin.
Tulos oli yhdenmukainen, mitä tulee isän ja pojan välisen läheisen tunnesiteen muodostumiseen. Monet muut suhdeaspektit vaihtelivat enemmän, vaikkakin suuntaus on samanlainen. Tässä muutamia niistä. (Luvut eivät nouse 100%:iin, koska kaikki miehet eivät voineet vastata kaikkiin kysymyksiin).
”H” tarkoittaa 106:n homoseksuaalisen miehen ryhmää; ”C” tarkoittaa 100:n heteroseksuaalisen miehen vertailuryhmää:
| H | C | |
| Potilas on isän suosikki | 7 | 28 |
| Toinen sisarus on isän suosikki | 59 | 36 |
| Potilas koki itsensä isän hyväksymäksi | 23 | 47 |
| Potilas vihasi tietoisesti isäänsä | 60 | 37 |
| Potilas hyväksyi isänsä | 20 | 50 |
| Isä osoitti rakkautta potilasta kohtaan | 25 | 51 |
| Isä arvostaa potilasta vähemmän kuin muita miespuolisia sisaruksia | 42 | 19 |
| Potilas selviytyy helpommin isän kuin äidin kanssa | 21 | 40 |
| Potilas pitää isää ihailtavana | 16 | 47 |
Tulkitaksemme tämän taulukon oikein palauttakaamme mieliimme, että kun poika ei muodostanut läheistä tunnesidettä isänsä kanssa, se ei automaattisesti tarkoittanut, että hänestä tuli homoseksuaali. Itse asiassa useimmista miehistä, joilla ei ollut läheistä suhdetta isäänsä, tuli siitä huolimatta heteroseksuaaleja. (Muista: epäonnistuminen läheisen tunnesiteen luomisessa on välttämätön mutta ei riittävä ehto homoseksuaalisuudelle). Mitkä muut tekijät ovat siis vaikuttamassa seksuaalisen suuntautumisen määräämisessä? Mitkä muut tekijät edistävät heteroseksuaalista lopputulosta?
Vilkaise esimerkiksi kuudetta kysymystä! (”Isä osoitti rakkautta potilasta kohtaan”). Homoseksuaalisista miehistä noin 25% oli kokenut sellaista rakkautta. Se ei estänyt heitä tulemasta homoseksuaaleiksi, koska he eivät olleet tunteneet läheisen tunnesiteen muodostumista isäänsä, vaikka he olivat kokeneet rakkauden osoituksia. Mutta suunnilleen kaksi kertaa suurempi määrä (51 of 100) heteroseksuaalisesta vertailuryhmästä oli kokenut sellaista rakkautta. On selvää, että vaikka poika epäonnistuu läheisen tunnesiteen muodostamisessa isäänsä, isän osoittama rakkaus edistää heteroseksuaalista lopputulosta.
Näin ollen päättelemme taulukon perusteella, että seuraavat tekijät (vaikka poika epäonnistuu läheisen tunnesiteen muodostamisessa) edistävät heteroseksuaalista lopputulosta:
1. Olla isän suosikkipoika (vaikkakaan ei ole sinänsä mikään hyve vanhemmalle, että hänellä on suosikkeja).
2. Kokea olevansa isänsä hyväksymä.
3. Olla varma siitä, että poika ei vihaa isäänsä (pane merkille, että heteroseksuaalisen ryhmän miehistä peräti 37% vihasi isäänsä ja siitä huolimatta heistä tuli heteroseksuaaleja).
4. Olla varma siitä, että poika hyväksyy isänsä.
5. Isä ilmaisee rakkautta poikaansa kohtaan.
6. Isä arvostaa poikaansa yhtä paljon kuin muita tämän veljiä.
7. Poika selviytyy helpommin isän kuin äidin kanssa.
8. Poika pitää isäänsä ihailtavana.
Kaikille näille suhteeseen liittyville aspekteille on luonteenomaista, että ne ovat luonnollinen seuraus läheisen suhteen muodostumisesta. Mutta niissä tapauksissa, joissa läheisen suhteen muodostumista ei tapahdu, nämä muut toissijaiset aspektit lisäävät heteroseksuaalista lopputulosta. On hyvin murheellista, että monilla maskuliinisen identiteetin kehittämisessä epäonnistuvien poikien isillä ei ole käsitystä siitä, mitä tapahtuu. He tarvitsevat niin paljon aikaa ja voimavaroja työhönsä (ehkä siksi, että heillä on suuri perhe huolehdittavana), että heillä on vähän tai ei lainkaan aikaa sille erityisen haavoittuvalle pojalle. Sitten on niitä isiä, jotka mieluummin menevät pelaamaan golfia vapaa-aikanaan kuin vievät poikansa kalaan. Käsittelemme myöhemmin sitä, miksi pojan epäonnistuminen maskuliinisen sukupuolen kehittämisessä hyvin varhaisessa iässä on homoseksuaalisuuden perussyy.
Mutta katsokaamme ensin, miksi tämä tutkimus osoittaa, että homoseksuaalisuus ei ole perinnöllistä. Jos se todellakin olisi, niin homoseksuaalisessa ryhmässä (”H”) olisi monta miestä, jotka lapsina olisivat kokeneet läheisen tunnesiteen muodostumisen isäänsä.
Suokaa minun näin ollen tehdä seuraava tiivistelmä:
Jos isä on tunnepohjaisesti mukana poikansa kehittymisessä ja hänen poikansa muodostaa häneen läheisen suhteen varhaisessa lapsuudessaan, on lähes 100% todennäköisyys, että pojasta tulee heteroseksuaalinen.
Selitän tuonnempana (kohta 5), miksi tämä voimakas yhdysside on olemassa. Mutta sallikaa minun tässä sanoa, että sydämeni vuotaa verta niiden pienten poikien puolesta, joiden elämästä puuttuu miehen roolimalli. Ja vereni kiehuu, kun näen, miten RFSL etsii säälimättä näitä poikia käsiinsä pyrkiessään värväämään mahdollisimman monia heistä riveihinsä.
4. HÄPEÄN PARAATI
Kesäkuun 5. päivä vuonna 2002 oli hyvin kohtalokas päivä kaikille maamme äidittömille ja isättömille lapsille. Tuona päivänä Ruotsin eduskunta päätti äänestyksessä hyväksyä lain, joka salli homoparien adoptoida lapsia. Ääniä annettiin puolesta 198 ja vastaan 38. Miten kukaan vastuullinen ja moraalinen henkilö saattoi ehdoin tahdoin riistää lapselta isän ja äidin, kun on niin monia heteroseksuaalisia lapsettomia pareja, jotka kiihkeästi ikävöivät adoptoida lapsen? Tuohon pisteeseen saakka historiassamme meille oli ollut luonteenomaista osoittaa suurta huolenpitoa pienten lasten hyvinvointia kohtaan. Enemmän kuin mitään muuta se osoittaa sen tason, mille poliitikkomme ovat kumartuneet huomioidakseen homoseksuaalien lobbausryhmän. Minkä tuomion täytyy sellaisia miehiä ja naisia odottaa?
Tältä Häpeän paraati näytti, kun eduskunta äänesti ehdotuksesta 2001/02:123 (viite 17)
Ehdotus 2001/02:123
LU27 Kumppanuus, adoptio jne.
Kohta 1 (Adoptiota ja holhousta koskevan ehdotuksen hylkääminen)
1. Ehdotus
2. Vastalause (kd)
Äänestys:
198 ehdotuksen puolesta
38 vastalauseen puolesta
71 pidättäytyi äänestämästä
42 poissa
Eduskunta hyväksyi ehdotuksen.
Annettujen äänien jakautuma:
Ehdotuksen puolesta: 118 sosiaalidemokraattia, 9 moderaattia, 34 vasemmistopuolueesta, 12 keskustapuolueesta, 15 ympäristöpuolueesta, 9 kansanpuolueesta
Vastalauseen puolesta: 1 moderaatti, 37 kristillisdemokraattia
Äänestämästä pidättäytyi: 60 moderaattia, 4 keskustapuolueesta, 6 kansanpuolueesta
Poissa: 13 sosiaalidemokraattia, 11 moderaattia, 9 vasemmistopuolueesta, 5 kristillisdemokraattia, 2 keskustapuolueesta, 1 ympäristöpuolueesta, 1 kansanpuolueesta
Anne-Katrine Dunker (moderaatti) ja Runar Patriksson (kansanpuolue) huomauttivat, että he olivat aikoneet pidättäytyä äänestämästä, mutta heidät oli merkitty äänestäneiksi puolesta.
Kuten tästä virallisesta pöytäkirjasta voidaan nähdä, vain 37 kristillisdemokraattien kansanedustajaa vastusti homoadoptiota. Kunnia heille. Moderaatit itse asiassa eivät tahtoneet sallia homoadoptiota sinänsä, vaan he tahtoivat sallia ainoastaan homoseksuaaleille huoltajuuden lapsiimme. Uskomaton kanta. Ajattele sitä! Olisivatko moderaatit suostuneet siihen, että homoseksuaalit ovat heidän omien lastensa tai lastenlastensa huoltajia?
Kuvittele, että kyseessä olisi sinun oma poikasi! Jos sinun itsesi – johtuen olosuhteista, jotka eivät ole sinun hallinnassasi – pitäisi antaa jonkun muun pitää huolta pojastasi. Ja jos voisit valita joko miehen ja vaimon, jotka ovat selvästi normaalissa avioliitossa, tai homoseksuaalisen miesparin. Miten valitsisit? Kun todella ajattelet, mitä tapahtui tuona kohtalokkaana päivänä (5.6.2002), tajuat mikä vastuuntunnoton ja tunteeton teko se oli niitä kohtaan, jotka ovat pienistämme kaikkein haavoittuvaisimpia. Sen tekivät kaikki muut eduskuntapuolueet kristillisdemokraatteja lukuunottamatta. Miten muut kansanedustajat voivat elää itsensä kanssa? Nähdä itsensä peilistä päivittäin ja tajuta, miten he myivät puolustuskyvyttömät lapsemme.
Tämän viheliäisen lain säätämisen historia
Kun sosiaalidemokraatit (eduskunnan enemmistöpuolue) äänestivät omassa kokouksessaan siitä, miten he ryhmänä antaisivat äänensä eduskunnassa, ne, jotka tahtoivat hyväksyä lain voittivat ainoastaan yhdellä äänellä. Niiltä, jotka olivat vastaan, puuttui vain yksi ääni. Tämä merkitsee sitä, että juuri ja juuri alle puolet sosiaalidemokraateista uskoi, että orvoiksi jääneille lapsille on parhaaksi, että heillä on sekä isä että äiti. Siitä huolimatta yksikään heistä ei uskaltanut äänestää omantuntonsa mukaan eduskunnassa. Jos he olisivat äänestäneet sen mukaan, mitä heidän omatuntonsa sanoi heille, he menettäisivät työnsä, toimeentulonsa ja kaikki miellyttävät edut, jotka heillä kansanedustajina on. Lyhyesti sanottuna heidän omat taloudelliset etunsa olivat tärkeämpiä kuin orvoksi jääneiden lasten hyvinvointi.
Tulisi myös huomata, että seuraavat huomattavat organisaatiot, joilla on asiantuntemusta lasten hyvinvoinnista, olivat ilmaisseet voimakkaan vastustuksen homoadoptioehdotusta vastaan: Rädda Barnen (Pelastakaa lapset), Barnombudsmannen (Lapsiasiamies), Nätverket för Adoptionsorganisationer (Adoptio-organisaatioiden verkosto).
Myös seuraavat organisaatiot ilmaisivat vastustuksensa: Socialstyrelsen (Sosiaalihallitus), NIA (Valtion valiokunta kansainvälisiä adoptiokysymyksiä varten), Svenska Läkaresällskapet (Ruotsin lääkäriseura), Sveriges Psykologförbund (Ruotsin psykologiliitto), Familjerättssocionomernas Riksförening (Perheoikeussosionomien valtakunnallinen yhdistys), Föreningen Sveriges Kommunala Familjerådgivare (Ruotsin kunnallisten perheneuvojien yhdistys), AFO-Organisationen för adopterade och fosterbarn (AFO – järjestö adoptio- ja kasvattilapsille), Adopterade koreaners förening (AKF – Adoptoitujen korealaisten yhdistys), Forum för adopterade (Adoptoitujen foorumi), Förbundet Adoptionscentrum (Adoptiokeskus-liitto), Familjeföreningen för Internationell Adoption (Perheyhdistys kansainvälistä adoptiota varten), Barnen Framför Allt – Adoptioner (Lapset ensin), Riksförbundet Barnens Rätt i Samhället (BRIS – Valtakunnallinen liitto – Lasten oikeus yhteiskunnassa), Rädda Barnen (Pelastakaa lapset), Familjerättssekreterarna (Perheoikeuden sihteerit), Adoptionsrådgivningen (Adoptioneuvonta), Nätverket Adopterades Röst (Verkosto Adoptoitujen ääni), Barnens Vänner (Lasten ystävät).
Kaikki nämä organisaatiot ja asiantuntijat vastustivat homoadoptiolakia.
Esimerkiksi Ruotsin psykologien järjestö kommentoi seuraavasti: ”Ehdotus perustuu maailmankuvaan, jossa lapsi on sivuseikka ja vanhemmuus on kaikki kaikessa. Ehdotuksen teksti osoittaa täydellistä ymmärryksen puutetta lapsen tarpeita kohtaan.” (Ruotsiksi: Promemorian har tillkommit utifrån en världsbild där barnet är perifert och föräldrarskapet står i centrum. Författningstexten uppvisar en total avsaknad av förståelse för och kunskap om barns behov.)
Världen Idag -lehden haastattelussa 18.5.2005 Lars Ahlin, Ruotsin psykologien järjestön puheenjohtaja, kommentoi järjestönsä antamaa terävää vastausta: ”Me emme yleensä ilmaise itseämme tällä tavalla, jos emme usko, että se oli ehdotuksen suuri puute. Suuri ongelma on se, että emme tiedä, miten lapseen vaikuttaa se, että hänet kasvattaa kaksi samaa sukupuolta olevaa aikuista. Me olemme valinneet ottaa lapsen näkökulman siksi, että tietoa on liian vähän. Todistusaineistoon perustuva tutkimus puuttuu. Tietysti se on vaikea moraalinen ongelma, mutta me emme saa tehdä kokeiluja lapsilla. Jos me olisimme tienneet varmasti, että lapset eivät joudu alttiiksi tarpeettomille vaaroille, olisi tilanne ollut eri. Mutta lapset eivät kykene puolustamaan itseään.”
(”Så här formulerar vi oss inte om det det inte upplevs som en verklig brist i promemorian. Bristen på kunskap om hur barn påverkas av att växa upp med två föräldrar av samma kön är ett stort problem.
- Vi har valt att inta barnperspektivet på grund av att det finns för lite kunskap, den evidensbaserade forskningen saknas. Det är ju visst ett moraliskt dilemma, man kan inte göra experiment på barn. Kunde vi vara säkra på att barnen inte utsätts för onödiga risker, då hade det varit en annan situation.
- Barnen kan ju inte föra sin egen talan.)
5. Lisää isän roolista
Palatkaamme nyt kysymykseen siitä, miksi on niin tärkeää, että isä on emotionaalisesti sitoutunut poikansa kehitykseen.
On sanottu, että äidit tuottavat poikia mutta isät tuottavat miehiä. Hyvin varhaisessa iässä lapsi alkaa oivaltaa, että maailma on jakautunut luonnollisiin vastakohtiin, poikiin ja tyttöihin, miehiin ja naisiin. Tässä kohdassa ei riitä, että poika huomaa nämä erot. Hänen täytyy myös päättää, mihin hän kuuluu tässä sukupuolen perusteella jakautuneessa maailmassa. Tytöllä on paljon helpompi tehtävä. Hänellä on jo ensisijaisena tunnesiteenään side äitiinsä, ja siksi hänen ei tarvitse käydä lisäksi läpi sitä kehitystehtävää, että hän samaistuu pois henkilöstä, joka on hänelle läheisin, äidistään, samaistuakseen isäänsä. Mutta pojalle tilanne on ratkaisevasti erilainen. Hänen täytyy tulla erotetuksi äidistään ja kasvaa erossa ensisijaisesta rakkauden kohteestaan, että hänellä eräänä päivänä olisi toiveita tulla heteroseksuaaliseksi mieheksi. Tämä selittää, miksi homoseksuaalisia miehiä on enemmän kuin homoseksuaalisia naisia. Ensimmäinen tehtävä mieheksi kehityttäessä ei ole kehittyä naiseksi.
Tässä alkaa isän suunnattoman tärkeä tehtävä. Jos isää ei ole, toisen miehen täytyy täyttää tämä rooli. Se on äärimmäisen tärkeä. Koska pieni poika tarvitsee jatkuvasti apua ja rohkaisua kehittyessään mieheksi. Isän täytyy antaa hänen ymmärtää, että eräänä päivänä hän on samanlainen kuin isä. Pieni poika ja isä voivat esimerkiksi ottaa suihkun yhdessä, että hän voi huomata, että hän ja isä näyttävät samanlaisilta ja että eräänä päivänä hänestä tulee samanlainen kuin isä. Että hänet on kerta kaikkiaan luotu siten, eikä sitä voi muuttaa. Tämä merkitsee myös sitä, että poika kehittää suuren luottamuksen isäänsä. Isästä tulee roolimalli pojalleen. Äidin täytyy asteittain vähentää vaikutustaan poikaansa, alkaen noin kahden vuoden iästä. Isän täytyy osoittaa lämpöä ja huolenpitoa poikaansa kohtaan eikä epäröidä halata häntä. Joku on sanonut, että jos isä ei koskaan halaa poikaansa, muut miehet saattavat halata häntä myöhemmin hyvin eri tavalla. Jos tätä luonnollista ja välttämätöntä kehitystä ei rohkaista, poika saattaa alkaa kärsiä sukupuoli-identiteetin häiriöstä (GID –Gender Identity Disorder, joka on ensimmäinen askel esi-homoseksuaaliselle pojalle.
Huomaa:
5:1. Kuten aiemmin todettiin, ei kaikilla pojilla, joilta puuttuu emotionaalisesti sitoutunut isä, ole ongelmia sukupuoli-identiteetin kanssa. Mutta on hyvin todennäköistä, että poika, jolla on emotionaalisesti sitoutunut isä, joka huolehtii hänen rohkaisemisestaan, ei kärsi ongelmista sukupuoli-identiteetin kanssa.
5:2. Ongelmat sukupuoli-identiteetin kanssa näyttävät usein koskevan enemmän poikia, joilla on herkkä temperamentti, kuin muita poikia. Sellaiset pojat ovat erityisen haavoittuvaisia, jos he kokevat, että heidän isänsä hylkäävät heidät sen sijaan, että rohkaisisivat heitä. Sellainen tilanne voi syntyä helposti, jos pojalla on esimerkiksi erilaisia taipumuksia ja luonnollisia lahjoja kuin isällään ja veljillään. Isä on monesti kiinnostunut urheilusta, ja hänellä voi jo olla vanhempia poikia, joita hän mielellään vie jalkapalloharjoituksiin ja -peleihin. Jos isän kolmas tai neljäs poika on sitä vastoin kiinnostunut musiikista ja lahjakas siinä, isä lyö helposti laimin pienen poikansa ja jättää rohkaisematta häntä siinä, mitä tämä pitää mielenkiintoisena. Isän täytyy sen sijaan varata erityisesti aikaa ja olla kiinnostunut pienen poikansa harrastuksesta ja taipumuksista ja rohkaista häntä tuolla alueella. Ja antaa hänen poikansa tavata muita poikia, joilla on sama harrastus. Näin hänestä tulee ”yksi pojista”. Poikaa ei saa luovuttaa äitinsä huolenpitoon ja tulemaan ”äidin pikku pojuksi”. Lyhyesti: isän täytyy auttaa kehittämään poikansa maskuliinisuutta tavalla, joka rakentaa lämpimän luottamuksen, kunnioituksen ja kiintymyksen heidän välilleen. Kaikki tämä, jotta varmistuttaisiin siitä, että poika tahtoo kerran tulla samanlaiseksi kuin isä.
Sukupuoli-identiteettiongelma tulee eri muodoissa eri tasoilla. Äärimmäisissä tapauksissa – niitä kutsutaan sukupuoli-identiteetin häiriöksi (GID) – pojat alkavat leikkiä siskonsa nukkien kanssa, pukeutua tytön vaatteisiin ja niin edelleen. On hyvin tärkeää, että vanhemmat päättävät yhdessä lopettaa sellaisen käyttäytymisen rakkaudessa ja hylkäämättä poikaa tai ärsyttämättä häntä. Mutta yleisempiä ovat sellaisen käyttäytymisen lievemmät muodot, joihin viitataan termeillä "gender-conflicted" tai "gender-confused" (sukupuoli-identiteettiä koskeva hämmennys tai ristiriita). Mutta kaikki pojat, joilla on minkälainen tahansa sukupuolta koskeva hämmennys, ovat vaarassa tulla ”esi-homoseksuaalisiksi”. Sellainen poika kokee pian, että hän ei ole samanlainen kuin muut pojat. Hänestä voi tulla muista pojista eristäytynyt ja näiden kiusaama hänen tyttömäisten kehityspiirteidensä tähden. Kaikki tämä lujittaa häntä siinä käsityksessä, että hän on erilainen. Voi kuinka sellainen poika tarvitsee valtavasti miestä, joka voi vakuuttaa hänet siitä, että hän on aivan samanlainen kuin muut pojat ja että hän kasvaa tullakseen samanlaiseksi kuin kaikki miehet. Miten toivonkaan, että kaikki miehet olisivat tietoisia tästä tarpeesta, ei ainoastaan omien poikiensa vaan myös niiden haavoittuvien poikien elämässä, joilla ei ole isää. Ja että he tekisivät kaikkensa estääkseen RFSL:ää kajoamasta sellaisiin poikiin.
Ilman apua ”esi-homoseksuaalinen” poika kokee olonsa helpommaksi ja turvallisemmaksi tyttöjen parissa. Mutta hän on sisäisesti rikkinäinen. Toisaalta hän toivoisi olevansa kuten muut pojat, mutta hän uskoo, ettei hän todennäköisesti ole. Eroottinen taipumus suuntautuu aina johonkin sellaiseen, joka on erilainen kuin minä itse. Jos poika on kasvaessaan assosioitunut enemmän tyttöjen kanssa ja kokenut itsensä vieraaksi ja oudoksi muiden poikien seurassa, niin silloin hänen seksuaalinen taipumuksensa suuntautuu muita miehiä kohtaan.
Homoseksuaalien lobbausryhmä väittää toisinaan, että he tekevät palveluksen esi-homoseksuaalisille pojille antaessaan heille lohdutusta, kun he kehittävät (niin he väittävät) sisäisen, homoseksuaalisen identiteetin, joka heissä oli syntymästä saakka. Mutta te voitte vanhempina (ja isovanhempina) estää sen. Teidän täytyy kuitenkin ensin olla vakuuttuneita siitä, että homoseksuaalisuus ei ole – toistan EI OLE – jotain, joka on geeneissä synnynnäisenä. Tätä varten teidän täytyy lukea ”myytti numero 3:sta” alla.
6. Vanhempien yhteinen rooli
Toiseksi tärkein elementti estäessäsi lastasi tulemasta homoseksuaaliseksi on suojella häntä seksuaalisilta saalistajilta. (Miehen roolimalli on numero 1). Lasten seksuaalinen ahdistelu on kasvussa. Los Angeles -lehden vuoden 1985 laajassa 2682 aikuista käsittäneessä tutkimuksessa 16% kaikista miehistä ja peräti 27% kaikista naisista väitti, että heitä oli lapsina ahdisteltu seksuaalisesti. Insesti ei jätä ainoastaan fyysisiä arpia. Emotionaaliset arvet voivat olla pahempia. Insesti on merkittävä syy homoseksuaalisuuden kehittymiseen. Kenestä tahansa lapsesta, jota on ahdisteltu tällä tavalla, tulee seitsemän kertaa todennäköisemmin homoseksuaali. Tämä on erityisen totta tyttöjen suhteen. Sitä paitsi on paljon todennäköisempää, että seksuaalisesti ahdistellusta lapsesta itsestään tulee pedofiili. Kuten sanonta kuuluu: ”Hurt people hurt people” (satutetusta ihmisestä tulee satuttaja).
Sellaiset onnettomat lapset tarvitsevat erityistä huomiota vanhemmilta syvien tunnearpien paranemisen auttamiseksi. Valitettavasti rikkinäisten kotien lapset ovat kaikkein haavoittuvimpia monista eri syistä. Lapsille väkivaltaa tekevä ei ole aina aikuinen mies. Varttuneempi lapsi tai nuori, joista monia itseään on jo seksuaalisesti ahdisteltu, voi myös tehdä sellaisia tekoja. Siksi nykyisessä yhteiskunnassa, jonka moraali on löysä, joka on voimakkaasti keskittynyt kaikkeen seksuaaliseen ja joka hyväksyy niin laajalti poikkeavuudet, sinun tulisi olla hyvin tietoinen siitä, minkälainen henkilö on lapsesi lähellä sinun poissaollessasi. Sekä äidillä että isällä on äärimmäisen tärkeä rooli tässä.
Kolmanneksi tärkein tekijä (homoseksuaalisuuden estämisessä) on vanhempien välinen suhde ja vuorovaikutus. Onnellinen ja rakastava suhde miehen ja vaimon välillä on hyvä vastamyrkky esi-homoseksuaalista kehitystä vastaan. Erityisesti pojalle. Se, miten isä kohtelee vaimoaan, jättää lähtemättömät jäljet poikaan. Kasvaessaan hän näkee ja oppii, miten sen tulisi toimia. Miten se oli tarkoitettu toimimaan. Äidin tulisi ennen kaikkea osoittaa kunnioitusta miestään kohtaan ja rohkaista poikaansa ”menemään ja puhumaan isän kanssa”, kun hänellä on tärkeä kysymys tai ongelma. Äidin tulee ”hellittää” pojastaan varhain. Hänen täytyy katkaista siteen muodostuminen itseensä ja sen sijaan antaa poikansa alkaa muodostaa sidettä isäänsä. Tämän täytyy alkaa pojan elämässä ensimmäisten 2-4 vuoden jälkeen. Mutta on väärin sanoa, että on liian myöhäistä aloittaa myöhemmin. Se ei ole koskaan liian myöhäistä, mutta se tulee aina vaikeammaksi, mitä enemmän vuosia kuluu ilman, että poika irtautuu sitoutumisesta äitiinsä. Äidin tulisi myös vastustaa kiusausta ”ottaa talo kontrolliin”, vaikka hänellä voi olla parempi koulutus, parempi työ tai hän voi olla miestään fiksumpi.
Kaikki tämä vuorovaikutus saa pojan haluamaan tulla isänsä kaltaiseksi. Se auttaa poikaa tulemaan itsestään varmaksi ja huolettomaksi kehittyvässä maskuliinisuudessaan ja saman aikaisesti rakastavaksi ja huolehtivaksi, kun hän tarkkailee, miten hänen isänsä kohtelee vaimoaan. On erittäin kaunista, kun nämä voimat vaikuttavat tarkoitetulla tavalla. Mutta mikään avioliitto ei ole täydellinen. Ei ainakaan koko ajan. Muutama hairahdus ihanteellisessa ”roolipelissä” ei tietenkän tee pojasta homoseksuaalia. Mutta vanhempien välisen vuorovaikutuksen perussäännöt homoseksuaalisuuden estämisessä jälkeläisissään ovat selvät ja hyvin ymmärretyt.
Entä poika, jolla – lukemattomista syistä – ei ole sekä isää että äitiä? Tehtävä on kovempi mutta kaukana toivottomasta. Useimmista pojista, jotka kasvavat yhden aikuisen kanssa, ei loppujen lopuksi tietenkään tule homoseksuaaleja. Voidaan myös väittää, että poika, jolla on häntä kaltoin kohteleva isä, on huonommassa tilanteessa kuin poika, jolla ei ole isää lainkaan. Tämä on erityisen totta sen pojan kohdalla, jolle on aiheutunut trauma siitä, että hänen isänsä tai isäpuolensa on ahdistellut häntä seksuaalisesti. Yksinhuoltajaäiti menettelee hyvin, jos hän voi saada poikansa tuntemaan kunnolla miespuolisen sukulaisen (eno, isoisä jne.). Itse asiassa kuka tahansa mies, johon hän luottaa, voisi tulla korvaavaksi roolimalliksi hänen pojalleen. Samoin jos yksinhuoltajaäidin pojalla on monta siskoa, äiti menettelee hyvin pitäessään silmällä poikaansa, niin ettei tätä löydetä keskeltä tyttöjen leluja, vaan hänellä on sen sijaan omat pojan lelunsa. Yksinhuoltajaisällä on toisenlainen ongelmakimppu. Poika tarvitsee tietysti myös äitiä. Mutta isän, joka rakastaa ja välittää pojastaan, on yksinhuoltajaäitiä helpompi estää homoseksuaalisuus pojassa. Muista: äidit tekevät poikia mutta isät tekevät miehiä.
Homoseksuaalisen lobbausryhmän (pääasiassa RFSL) aktiviteetit kouluissamme tänä päivänä yhdistettynä homoseksuaalisen elämäntavan glamorisointiin mediassa ja viihdebisneksessä ovat tehnyt vanhemmille paljon vaikeammaksi estää heidän jälkeläisiään tulemasta vedetyksi homoseksuaaliseen elämäntapaan. Törmäsin äskettäin tähän artikkeliin (viite 19) Aftonbladetissa, päivittäin ilmestyvässä sanomalehdessä maassamme. Siinä he suosittelevat kaikkein pahimman kaltaista lääkettä esi-homoseksuaalisille pojille. Siinä sanotaan:
”Milloin annoit viimeksi nuken pojallesi? Asiantuntija: Me kasvatamme alitajuisesti lapsiamme vanhentuneisiin sukupuolirooleihin.”
Kuinka tärkeää tälle ”asiantuntijalle” näyttääkään olevan, että kasvatamme poikamme uusiin sukupuolirooleihin! Että heistä tulisi naismaisempia. Pyrkiäkseen johtamaan heidät sukupuolta koskevaan hämmennykseen. Tästä roskasta ei vain ole vedettävissä mitään muuta johtopäätöstä. Ja tämä rummutus jatkuu ja jatkuu kaikilla tasoilla kouluissa, yhteiskunnassa, mediassa ja viihdebisneksessä. Homoseksuaalinen yhteisö tietää aivan hyvin, että homoseksuaalisuus kehittyy esi-homoseksuaalisuudesta, joka vuorostaan on peräisin sukupuolta koskevasta hämmennyksestä. Perkeleellisellä toimeliaisuudella he juoksevat lastemme perässä räikeänä pyrkimyksenään kasvattaa jäsenmääräänsä ja valtaansa. Kaikkein haavoittuvimpien keskuudessamme olevien pienokaisten kustannuksella? Kuinka pahaksi se voi käydä?
Toiveeni ja unelmani on, että eräänä päivänä on Pelastakaa lapset -säätiö, joka toimii kaikkea tätä roskaa vastaan. Sen tulisi tähdätä vaaravyöhykkeessä oleviin lapsiin. Se voi tapahtua monilla tavoilla, mutta päämäärä olisi auttaa poikia yhteyteen miespuolisten roolimallien kanssa, jotta heitä autettaisiin kehittymään miehiksi. Se voisi merkitä esimerkiksi kesäleirien rahoittamista. Niiden johtajat olisivat onnellisesti naimisissa olevia, vakaita heteroseksuaalisia miehiä, joilla on korkea moraalinen vaatimustaso ja halu auttaa isättömiä poikia. Lisätietoa isän roolista: lue ”Childhood Experiences of Homosexual Men” by Dale O’Leary for NARTH (viite 20)
7. Homoseksuaalien lobbausryhmän hyökkäyksiä USA:ssa niitä ihmisiä vastaan, jotka ovat eri mieltä kuin heidän agendansa
Irving Bieberin ja hänen tiiminsä kattava tutkimus ja siitä vedetyt johtopäätökset (VIITE 4) – jotka on vahvistettu myöhemmissä tutkimuksissa – ovat saaneet homoseksuaalien lobbausryhmän ”kahdessa APA:ssa” (American Psychiatric Association and American Psychological Association) suuttumaan hirveästi.
Tällaisten vilpittömien tutkimusten tuloksia ei tänä päivänä pidetä ”poliittisesti korrekteina” yhteiskunnassamme. Bieberiä kohdeltiin sen mukaisesti. Esimerkiksi, kun Bieber monta vuotta tutkimuksen julkaisemisen jälkeen piti luennon APA:n konferenssissa aiheesta ”Homoseksuaalisuus ja transseksuaalisuus”, homoseksuaalien lobbausjärjestön agitaattorit APA:ssa keskeyttivät hänen luentonsa hävyttömästi. Toinen tutkija – Ronald Bayer, joka on stipendiaattina Hastingsin instituutissa New Yorkissa – kuvailee tätä episodia kirjassaan (Homosexuality and American Psychiatry: The Politics of Diagnosis, New York: Basic Books, 1981; page 102-103; (VIITE 1 sivu 33) tällä tavalla:
”Bieberin pyrkimykset selittää kantansa….otettiin vastaan pilkallisesti nauraen….[Yksi] protestoija kutsuakseen häntä _____.
’Olen lukenut kirjanne, tri Bieber, ja jos tuo kirja puhuisi mustista sillä tavalla kuin se puhuu homoseksuaaleista, teiltä poistettaisiin sisälmykset ja teidät paloteltaisiin neljään osaan ja te ansaitsisitte sen.’”
Bayer jatkaa:
”Taktiikka toimi. Seuraavan vuoden 1971 APA:n konferenssin järjestäjät antoivat periksi painostukselle ja suostuivat rahoittamaan erityisen paneelin – ei homoseksuaalisuudesta, vaan homoseksuaalien toimesta. Konferenssin johtajaa oli varoitettu, että jos paneelia ei hyväksyttäisi, ’he [homoseksuaaliset aktivistit] eivät aikoisi keskeyttää vain yhtä osaa’.”
Mutta paneeli ei ollut kylliksi. Bayer jatkaa:
”..….. [He] kääntyivät Gay Liberation Front -ryhmän puoleen” Washingtonissa suunnitellakseen toukokuun 1971 mielenosoituksen. Yhdessä tämän ryhmän kanssa [he] kehittivät yksityiskohtaisen strategian kokouksen sekaisin saattamista varten kiinnittäen huomiota mitä monimutkaisimpiin logistisiin yksityiskohtiin.
Toukokuun 3. päivänä 1971 protestoivat psykiatrit murtautuivat ammattikunnan huomattavien jäsenten kokoukseen. He sieppasivat mikrofonin ja luovuttivat sen ulkopuoliselle aktivistille, joka julisti:
’Psykiatria on lihaksitullut vihollinen. Psykiatria on käynyt säälimätöntä tuhoamissotaa meitä vastaan. Voitte pitää tätä sodanjulistuksena teitä vastaan …Me hylkäämme teidät kaikki omistajinamme.’
Aktivistit varmistivat sitten pääsyn APA:n sanastokomitean eteen. Sen puheenjohtaja myönsi, että ehkä homoseksuaalinen käyttäytyminen ei ollut merkki psykiatrisesta häiriöstä ja että Diagnostisen ja tilastollisen käsikirjan (DSM) tulisi luultavasti heijastaa tätä uutta käsitystä.
Pian sen jälkeen APA poisti homoseksuaalisuuden häiriötilana Diagnostisesta ja tilastollisesta käsikirjasta. Tämä ei perustunut tieteelliseen informaatioon vaan APA:n sisällä olevien homoseksuaalien raakaan aktivismiin. On hyvin mielenkiintoista lukea koko tarina (VIITE 1 sivut 32-35.
Ja niin alkoi uusi aikakausi, jolloin valtavan suuri enemmistö psykiatreista ja psykologeista ei enää uskalla auttaa vanhempia estämään homoseksuaalista kehitystä lapsissaan.
8. Homoseksuaalien lobbausryhmän hyökkäyksiä Ruotsissa niitä ihmisiä vastaan, jotka ovat eri mieltä kuin heidän agendansa
Mitä tulee oman sodomian nopeaan leviämiseen maassamme, virstaanpylväät ovat olleet seuraavat (lähde: http://www.gluefox.com – klikkaa sivuvalikon linkkiä "Dagens Adrenalinklick" ja valitse sitten “Homosexualitet -- en naturlig yttring av människans sexualitet, eller...?" (viite 21):
Ennen vuotta 1944 aikuisten väliset homoseksuaaliset aktit olivat kriminalisoituja ja niitä pidettiin luonnottomina ja turmeltuneina. Vähitellen valtaan tuli psykologinen näkökulma homoseksuaalisuuteen. Siinä homoseksuaalisuuden alkuperän katsottiin olevan psykologinen häiriö, joka perustuu lapsuuden traumaattisiin kokemuksiin. Ack Renanderin vuoden 1969 Lääketieteellisessä tietosanakirjassa (Medicinsk Uppslagsbok, jota pidettiin kauan lääketieteellisen sanaston standardina) löydämme seuraavan määritelmän: ”Sairaalloinen, samaa sukupuolta kohtaan suuntautuva seksuaalinen halu”, ja Norstedtin tietosanakirjassa (Norstedts Uppslagsbok) vuodelta 1973 homoseksuaalisuus selitettiin: ”Vääristyneeksi seksuaalinen haluksi samaa sukupuolta kohtaan. Vastakohta: heteroseksuaalisuus, normaali seksuaalinen halu”.
Nopeasti eteenpäin vuoden 2001 Pride Festivaliin, homoseksuaaliseen yliampuvaan tapahtumaan Tukholmassa. Liberaalisen nuorisojärjestön (Liberala Ungdomsförbundet) teltassa suurin vetonumero oli tikanheitto suuriin, Alf Svenssonia, paavia ja Ulf Ekmania (Elämän sanan, uuden karismaattisen kirkkokunnan, johtaja Ruotsissa) esittäviin valokuviin. Tässä tapauksessa voi epäilemättä puhua vihasta ja rohkaisusta väkivaltaan, sekä valittuja ihmisiä että näiden ihmisten edustamia ihmisryhmiä vastaan. Voi ihmetellä, mikä olisi ollut median reaktio, jos uskonnollisessa konferenssissa olisi samanlainen vetonumero, jossa olisi valokuvia joistain RFSL:n ”kristittyfoobikoista” ja niissä teksti: ”osu homoihin”. Tämänkaltainen on tietysti mahdotonta uskovien ihmisten keskuudessa. Mutta RFSL ei epäröi lietsoa vihaa uskonnollisia ihmisiä kohtaan. Heiltä puuttuu täydellisesti suvaitsevaisuus tiettyjä ihmisryhmiä kohtaan.
Muita esimerkkejä homoseksuaalien vihan lietsonnasta Ruotsissa tänä päivänä: nuorten lehdessä nimeltä ”Lava”, jonka julkaisi kesäkuussa 2003 Tukholman kaupunki (ja joka siten oli veronmaksajien rahoilla maksettu) oli pilapiirros, joka näytti kuinka Siwert Öholm harrasti seksiä Alf Svenssonin kanssa. Pilapiirroksen alle he olivat kirjoittaneet seuraavan tekstin, jonka on kirjoittanut laulaja ja ”väittelijä” Ujje Brandelius: ”..… kysymys on kristillisen, ummehtuneen, miespuolisen, vanhalta haisevan, kirotun moraalijärjestelmän raivaamisesta ja poistamisesta maan päältä”. Hans-Göran Björk (joka on muun muassa Världen Idag -lehden, jolla on läheiset siteen World of Lifeen, kolumnisti) kanteli tästä pilapiirroksesta ja tekstistä sekä oikeuskanslerille (Justitiekanslern; JK) että oikeusasiamiehelle (Justitieombudsmannen; JO). Kumpikin näistä oli sillä kannalla, että ilmaukset kristittyjen poistamisesta maan päältä olivat aivan hyväksyttäviä. Vertaa tätä vakaviin oikeustoimiin pastori Åke Greeniä vastaan, kun hän puhui homoseksuaalisuutta ja muita seksuaalisyntejä vastaan.
Tänä päivänä monissa Ruotsin valtakeskuksissa ja hallinnon haaroissa vaikuttaa voimakkaasti homoseksuaalien lobbausryhmän agenda. Ruotsin korkeimmasta oikeudesta (HD or Högsta Domstolen) alaspäin. Eikä ainoastaan poliittisella tasolla. Ruotsin kirkon – pääasiallisesti veronmaksajien rahoittama vuosisatojen ajan – enemmistössä vaikuttavat voimakkaasti homoseksuaalien lobbausryhmän intressit. Mutta myös tässä kirkossa on huomattava määrä jäseniä, samoin kuin pappeja, jotka ovat eri mieltä johdon taholta lähtöisin olevasta toimintaohjelmasta.
Arkkipiispa Hammar ja hänen lesbolainen sisarensa Anna Karin Hammar, joka on pastorina Uppsalassa, ovat eturintamassa muuttamassa pitkää opillista traditiota Ruotsin (luterilaisessa) kirkossa. Lisää informaatiota kristittyjen (muutamin poikkeuksin) hyvin surkeasta reaktiosta homoseksuaalisuuden rynnäkköön: mene (viitteeseen) Nro 6. ”Kulttuuri-iltana” 19.9.1998 Uppsalassa he järjestivät ”messun/jumalanpalveluksen” Uppsalan tuomiokirkossa, jossa he panivat esille niin sanotun Ecce Homo -näyttelyn. Se koostui Jeesusta esittävistä kuvista, joissa hän ei ainoastaan ollut homoseksuaalisessa ympäristössä, vaan oli itse homoseksuaalina. Kuvata Jeesus sillä tavalla ”jumalanpalveluksessa” Uppsalan vihityssä tuomiokirkossa näyttää äärimmäiseltä ilmaukselta sille, mitä Ruotsissa on tapahtunut viimeisten kolmisenkymmenen vuoden aikana.
Tällaisessa ympäristössä vanhempien on käytännöllisesti katsoen mahdotonta löytää psykologeja ja psykoterapeutteja, jotka tahtovat neuvoa sukupuoleen liittyvää hämmennystä koskevissa ongelmissa. Ellei sitten tietysti ole niin, että he rohkaisevat vanhempia sallimaan lastensa kehittyä homoseksuaalisiksi miehiksi ja naisiksi. Ruotsin psykologien järjestö (tällä hetkellä noin 8500 jäsentä) perustettiin vuonna 1955. Vuonna 1998 he julkaisivat ”Eettiset periaatteensa Pohjoismaiden ammattipsykologeille” ("Yrkesetiska Principer för psykologer i Norden").
Se määrää muun muassa, että heidän täytyy ”kunnioittaa eroja yksilö-, roolimalli- ja kulttuuriaspekteissa mitä tulee toimintatasoon, sukupuoleen ja seksuaaliseen suuntautumiseen”. Se voi kuulostaa paljolti ammattislangilta (ja siltä se kuulostaa alkukielisessä ruotsalaisessa tekstissäkin). Paitsi että mantra on: ”ottaen huomioon seksuaalisen suuntautumisen”. Liitettynä ”informaatioon yleisölle” ”opastuksesta koskien valituksia psykologeista” sillä on pahaenteinen sivumerkitys jokaiselle psykologille, joka tahtoo auttaa vanhempia estämään homoseksuaalisuutta heidän lapsissaan.
Tähän mennessä olemme käsitelleet myytin numero 1 (että molemmat elämäntavat ovat yhtä tavoiteltavia) ja myytin numero 2 (että et voi vaikuttaa lapsesi tulevaan seksuaaliseen suuntautumiseen). Siirtykäämme siis myyttiin numero 3.
Myytti numero 3: Seksuaalinen suuntautuminen on perittyä. Geenit määräävät sen.
1. Tutkimustulosten yksipuolisuus/vääristely homoseksuaalien lobbausryhmän toimesta
Amerikan psykiatrien järjestö (The American Psychiatric Association – APA) on julkaissut ammatissa toimiville psykiatreilleen ohjekirjan nimeltä Diagnostinen ja tilastollinen käsikirja (Diagnostic ja Statistical Manual – DSM). Vuoteen 1973 saakka homoseksuaalisuutta pidettiin epänormaalina käyttäytymisenä, jota oli perusteltua hoitaa. Mutta tuona vuonna, ilman mitään tutkimuksia perusteena, APA julisti homoseksuaalisuuden normaaliksi käyttäytymiseksi. Osoitimme edellä, että se tapahtui hyvin epädemokraattisella tavalla APA:ssa olevien homoseksuaalisten ainesten ja heidän kannattajiensa häijyn ja inhottavan aktivismin kautta. (VIITE 1; sivut 32-36). Kahden vuoden aikana tästä ratkaisusta Amerikan psykiatrien järjestö (the American Psychological Association – sekin lyhennetään APA ja sillä on kolme kertaa enemmän jäseniä) teki saman ratkaisun. Kun nämä isot ratkaisut oli tehty, pidettiin yhtäkkiä sopimattomana koettaa auttaa vanhempia estämään homoseksuaalista kehitystä lapsissaan. Niitä, jotka uskalsivat puolustaa tätä, rangaistiin ankarasti.
Vuoden 1973 jälkeisinä vuosina homoseksuaaliset haarat ja heidän kannattajansa ovat käytelleet lisääntyvästi valtaa näissä kahdessa APA:ssa. Jopa siinä määrin, että he nykyään muodostavat tosiasiallisen sensuurikomitean, jolla on valta ohjata kaikkea tutkimusta homoseksuaalisuuden, sen alkuperän ja syiden alueella. Homoseksuaalit ovat nykyään suuresti yliedustettuina käyttäytymistieteissä. Sen tähden, aina kun uusi tutkimusraportti julkaistaan, on olennaista selvittää tutkijoiden henkilöllisyys ja heidän seksuaalinen suuntautuneisuutensa sekä tutkimuksen rahoituslähde. On niin murheellista, että tilanne on tämä. Mutta juuri näin asiat ovat tänä päivänä, ja me olemme sen vuoksi nähneet paljon yksipuolisia – ja jopa väärennettyjä – tutkimuksia tästä aiheesta viimeisten vuosikymmenien aikana. Homoseksuaalien agendan tähtäyspiste on osoittaa ”tutkimuksen” välityksellä – ja levittämällä tulokset mediassa – että homoseksuaalisuus on perinnöllistä. Kun myöhempi tutkimus osoittaa tulokset vääriksi tai jopa väärennetyiksi, mediasta ei missään voi löytää näitä oikomisia. Seuraavassa näemme lukuisia esimerkkejä tästä.
Mutta meidän täytyy ensin luoda silmäys siihen, miksi meillä on tämä kauhistuttava yksipuolisuus, ei ainoastaan tutkimuksessa vaan myös mediassa, joka levittää tulokset laajempaan julkisuuteen. Selvitykset ovat osoittaneet, että homoseksuaalit ja heidän kannattajansa ovat suuresti yliedustettuina mediassa. Vain yksi esimerkki: New York Timesilla and Washington Postilla – ”vanhan median” johtavilla uutisorganisaatioilla – on toimitusneuvosto, jossa homoseksuaaleilla on enemmistö. Tämä voi olla äärimmäinen tapaus, mutta suuntaus on sama kauttaaltaan mediassa. Ja sanomalehdet eivät tietenkään itse koskaan kirjoita mitään tästä niihin sisältyvästä yksipuolisuudesta. Ne eivät koskaan antaisi lukijoidensa tietää, kuinka monta homoseksuaalia heidän toimitusneuvostoissaan on.
Miksi on niin tärkeää huomauttaa tästä tilanteesta? Me kaikki muodostamme mielipiteemme ja asenteemme siihen perustuen, mitä me luemme ja kuulemme. Jokainen! Niinpä yleisen mielipiteen muodostaa suurelta osin media. Erityisesti TV. Ja sellaisessa maassa kuin meidän, jossa kanavia omalla kielellä on rajoitettu määrä, informaatiolähteemme – koko kansallemme – ovat hyvin rajalliset.
New York Times antoi äskettäin USA:ssa ohjeet toimittajilleen – ja heitä on paljon maailmalla – siitä, miten heidän täytyy kertoa homoseksuaalisuutta koskevista kysymyksistä. Esimerkiksi kysymyksistä homoseksuaalien oikeuksista (engl. gay rights) seuraavasti: ”Homoseksuaalien kannattajat ovat huolissaan siitä, että ilmaus ’homoseksuaalien oikeudet’ voi saada ihmiset reagoimaan kielteisellä tavalla, kun he luulevat, että homoseksuaaleilla on oikeus, jota muilla ei ole. Homoseksuaalien kannattajat pitävät parempana ilmaisua ’yhtäläiset oikeudet’ tai ’kansalaisoikeudet homoseksuaaleille’. Jos sinun täytyy käyttää termiä ’homoseksuaalien oikeudet’ – esimerkiksi otsikoissa, joissa tila on vähissä – sinun täytyy määritellä tekstissä täsmällisesti, mistä on kyse.”
Koska homoseksuaalien lobbausryhmän agendana on saada sanomansa mediaan, kuinka paljon parempi olisi todellisesti olla mediassa. Ja johtavissa asemissa. Homoseksuaaliset toimittajat muodostivat vuonna 1990 oman kansallisen järjestönsä, The National Lesbian and Gay Journalists Association (NLGJA), josta on tullut hyvin vaikutusvaltainen. Heillä oli 10-vuotisgaalassaan San Franciscossa 7.-10.9.2000 yhdessä heidän pääistunnoistaan uskomaton keskustelu. Paneelissa keskusteltu kysymys oli tämä: ”Onko reportterilla, kun hän kertoo homoseksuaalisuuteen liittyvistä asioista, velvollisuus sisällyttää mukaan näkökantoja, jotka ovat ristiriidassa homoseksuaalien näkökantojen kanssa? Yksi osanottajista, joka oli suuresta uutisorganisaatiosta (Jeffrey Kofman), sanoi tällä tavalla: ”Koko tämä kysymys ’tasapainosta’, joka meidän toimittajina otaksutaan saavuttavan…. Kuten kun me käsittelemme mustien yhteisöä, en ole koskaan nähnyt uutishuonetta, jossa käsitellään yhtä osapuolta ja sitten täytyy rientää saamaan Ku Klux Klanin näkökanta; no, minun täytyy mennä tekemään Klanin haastattelu. Miten olla oikeudenmukainen?” Paula Madison, erilaisuuden varapresidentti NBC:ssä ja WNBC:n uutispäällikkö New Yorkissa yhtyi tähän puheeseen: ”Olen samaa mieltä hänen kanssaan. En käsitä, miksi me etsisimme käsiimme….. absurdia, järjetöntä näkökantaa vain saadaksemme toisen näkökannan.” Kofman lisäsi: ”Kaikki me olemme nähneet ja jatkuvasti näemme paljon selostuksia, joissa on näkökantoja homoseksuaalisuuskysymyksistä. Näihin sisältyy ihmisiä, jotka kerta kaikkiaan ovat suvaitsemattomia eivätkä ehkä myöskään koulutettuja.”
Sanoma on tässä kristallinkirkas: Koska vastakkaisen näkökannan omaavat ovat ennen kaikkea suvaitsemattomia, ennakkoluulojen sitomia henkilöitä (engl. bigots), niin älkäämme antako heidän päästä ääneen mediassa. Ihmiset, me olemme tulleet tähän suvaitsemattomaan näkökulmaan homoseksuaalisen lobbausryhmän toimesta vaarallisessa syöksykierteessämme yhteiskunnassa.
New York Timesin ohje reporttereilleen ja toimittajilleen, ettei heidän enää tule käyttää ilmausta ”homoseksuaalien oikeudet”, on vastoin alkuperäisiä suosituksia Kirkin ja Madsenin varhaisessa kirjassa (”After the Ball: How America Will Conquer Its Fear and Hatred of Gays in the ’90s”). En voi kuvitella mitään parempaa Kirkin ja Madsenin käyttämien taitavien markkinointimenetelmien paljastusta kuin David Kupelianin kirja, jonka nimenä on ”The Marketing of Evil: How Radicals, Elitists, and Pseudo-Experts Sell Us Corruption Disguised as Freedom”. Hyvän yleiskatsauksen tästä kirjasta saat klikkaamalla tästä (viite 22).
David Kupelian kirjoittaa kirjassaan: ”Voit ihmetellä, mihin ja milloin tämä ’homoseksuaalien oikeuksien’ PR-höyryjyrä pysähtyy. Lopullisena tavoitteena ei ole ainoastaan saada aikaan homoseksuaalisuuden täydellinen hyväksyntä, mukaan lukien samaa sukupuolta olevien avioliitto, vaan myös kieltää ja jopa kriminalisoida homoseksuaalisuuden julkinen kritisointi, mukaan lukien Raamatun kotien siteeraaminen, joissa homoseksuaalisuutta ei hyväksytä. Toisin sanoen, kritiikin täydellinen pysäyttäminen lain voimalla. ”Näin on jo olennaisesti asian laita Kanadassa ja osissa Skandinaviaa.”
Voi toimittajaa, joka nykyään uskaltaa ilmaista ajatuksia, jotka eivät ole poliittisesti korrekteja. Se voi tuhota kenen tahansa uran. Omassa maassamme tilanne on jopa pahempi kuin USA:ssa. Sen tähden ei tullut minään yllätyksenä, kun Ruotsin TV (SVT) – jolla on monopoliasema pakollisilla lupamaksuilla rahoitettuna – sai arvostetun ”Sateenkaari-palkinnon” heidän agendansa menestyksellisestä edistämisestä.
On tavallaan ymmärrettävää, että mediassa ja viihdebisneksessä työskentelevät toimittajat ja viihdyttäjät tekevät ylitöitä saadakseen muut hyväksymään heidän elämäntapansa. Kuka ei tahdo tulla hyväksytyksi? On vain niin murheellista, että se tapahtuu kaikkein haavoittuvimpien lasten kustannuksella ja että se loukkaa vanhempien ja isovanhempien oikeutta tietää tosiasiat.
Se, mitä tapahtui tutkimussymposiumissa vuonna 1996 aiheesta ”seksuaalinen suuntautuminen”, on hyvin opettavaista havainnollistaessaan niitä voimia ja menetelmiä, jotka ovat vaikuttamassa. Yksi tutkijoista, Scott Hersherger, esitti, että oikeusistuimien on hyvin vaikea ylläpitää syrjintää jotakin ryhmää vastaan, jos tuo ryhmä tunnistetaan paremminkin biologisista kuin käyttäytymiseen liittyvistä ominaisuuksista. Hän sanoi myötätuntoiselle yleisölle: "Julkiset mielipidemittaukset sekä empiirinen tutkimus kertovat meille aina, että on olemassa positiivinen vastaavuussuhde sen välillä, että ihmiset uskovat jonkin ominaisuuden muuttumattomuuteen ja sen välillä, että he hyväksyvät tuon ominaisuuden. Mitä enemmän joku siis uskoo, että homoseksuaalisuus tai seksuaalinen suuntautuminen on biologista, sitä positiivisemmaksi hän sen kokee." Toisin sanoen sanoma oli: Tuottakaamme tutkimuksia osoittaaksemme, että ”homoseksuaalisuus tai seksuaalinen suuntautuminen on biologinen eikä valittu elämäntapa!” Niinpä ei ole yllätys, että kohtaamme paljon "hupitiedettä". Kaikki sitä varten, että saataisiin ihmiset uskomaan. Tutkimuksen vilpittömyys on monille heistä sivuseikka. Näyttää siltä, että monille ”tieteilijöille” psykologiassa kelpaa mikä tahansa homoseksuaalisen käyttäytymisen selitys – paitsi Raamatun (Room. 1). Samoin herkkäuskoiselle medialle ja kansalle! Kaikki tämä, jotta puolusteltaisiin elämäntavan valintaa, joka on vahingollinen sekä yksilölle että yhteiskunnalle. Ajattele kaikkea sitä rahaa (usein homoseksuaalisista lähteistä), joka on sijoitettu tämän kaltaiseen tutkimukseen.
Mitä homoseksuaalisuuteen tulee, tutkimustoiminta jakautuu kahteen suureen kategoriaan: 1) psykologiset/ympäristöteoriat ja 2) biologiset teoriat. Tähän asti olemme käsitelleet (esim. Bieber ja muut) psykologisia/ympäristöteorioita. Siirrymme nyt biologisiin teorioihin, jotka voidaan jakaa kolmeen tutkimusalueeseen
- Aikuisten hormoneihin liittyvä hypoteesi
- Geneettiset hypoteesit
- Syntymää edeltävät hormoneihin liittyvät hypoteesit
Aikuisten hormoneihin liittyvä hypoteesi. Jonkin aikaa pohdittiin sitä, että heteroseksuaalisten ja homoseksuaalisten aikuisten sukupuolihormonien välillä on ero. Nyt on osoitettu, ettei asianlaita ole niin, ja tämä tutkimuskenttä on siksi nykyään irrelevantti.
Geneettinen hypoteesi. Tähän tutkimusalueeseen on muutamien viimeisten vuosikymmenien aikana kohdistunut eniten mielenkiintoa. Niinpä me keskitymme nyt tähän nimenomaiseen alueeseen. Se on alue, jolla voidaan myös vetää ehdottomia johtopäätöksiä.
2. Kallman
Homoseksuaalisuuden mahdollisen geneettisen alkuperän tutkimuksessa oli varhain suuri mielenkiinto tutkia identtisiä kaksosia (yksimunaiset kaksoset). Hyvin ilmeisistä syistä. On tunnettua, että identtiset kaksoset ovat osallisia samoista synnynnäisistä ominaisuuksista. Jos esimerkiksi toisella kaksosista on ruskeat silmät, identtisellä kaksosella on aina samoin ruskeat silmät. Ja niin edelleen. Niinpä, jos olisi ”homo-geeni”, identtisillä kaksosilla olisi molemmilla se ja siten osoittautuisi, että heillä on sama seksuaalinen suuntautuminen. Arvaapa mitä? Juuri tähän tulokseen Kallmanin varhainen tutkimus vuodelta 1952 tuli. Hän julkaisi ”Journal of Nervous and Mental Disease” -lehdessä tutkimustulokset, jotka osoittivat 100% yhtäpitävyyden astetta homoseksuaalisuudelle yksimunaisissa kaksosissa (identtiset kaksoset). Katso (VIITE 5; sivu 71. Siihen aikaan sitä ylistettiin lopulliseksi todisteeksi siitä, että homoseksuaalisuus on ”geeneissä”. Tutkimukseen liittyi vain yksi ongelma. Se oli huijaus! Se ei kestänyt lähempää tarkastelua. Ajattele sitä. Myöhemmin oli melko helppo määrittää, että kaikkien identtisten kaksosten suuressa joukossa oli monia (itse asiassa enemmistö), joista ainoastaan toinen tai pari oli kehittänyt homoseksuaalisuuden. Tämä oli yksi varhaisista esimerkeistä tieteellisestä epärehellisyydestä, joka on siitä alkaen vaivannut tutkimusta tällä kentällä tutkimuksen politisoitumisen tähden. Kallman, nyt huonossa huudossa, viittasi myöhemmin tuloksiinsa ”tilastollisena tekeleenä.”
3. Bailey-Pillard (1991)
Mutta mielenkiinto identtisiin kaksosiin pysyi. Samoista ilmeisistä syistä. Voisiko olla niin, että oli olemassa geeni, joka etukäteen määräsi jonkin miehen homoseksuaaliseksi, mutta että ympäristötekijät olivat myös vaikuttamassa. ”Yhtäpitävyyden aste” ei selvästikään ollut 100%, kuten Kallman oli esittänyt. Voisiko se kuitenkin siitä huolimatta olla paljon korkeampi kuin 2%-4%, joka olisi ennakoitavissa perustuen homoseksuaalien prosentuaaliseen osuuteen kokonaisväestöstä, jos valittaisiin satunnaisotoksella pareja.
Tätä päämäärää varten suoritettiin muita tutkimuksia aiheesta. Yksi niistä oli Michael Baileyn (Northwestern University) ja Richard Pillardin (Boston University School of Medicine) tutkimus vuodelta 1991. Heidän raporttinsa (VIITE 5; sivut 72-78) sai hyvin laajan julkisuuden, ja siihen homoseksuaalien lobbausryhmä yhä viittaa mediassa (herkkäuskoista yleisöä varten). Pillard oli homoseksuaali. Raportissaan (viite 17) he esittivät seuraavat tulokset.
Yksimunaiset kaksoset (identtiset kaksoset): 52% PC (29 of 56 = 52%)
Kaksimunaiset kaksoset (ei-identtiset kaksoset): 22% PC (12 of 54 = 22 %)
Sisarukset, jotka eivät ole kaksosia: 9% PC (13 of 142 = 9%)
Adoptoidut sisarukset: 11% PC (6 of 57 = 11%)
Bailey ja Pillard käyttivät termiä PC (Probandwise Concordance), joka tarkoittaa seuraavaa:
Identtisille kaksosille ”52% PC” tarkoittaa, että 52%:lla heidän löytämistään identtisistä kaksosista oli sama homoseksuaalinen mieltymys kuin veljillään. Tässä voi ensi silmäyksellä näyttää olevan jotain järkeä perustelulle ”homo-geenin” puolesta. 52% identtisille kaksosille tuntuu viittaavan siihen, että jokaista identtistä kaksosta kohti, jolla on homoseksuaalinen identiteetti, on 52% mahdollisuus, että hänen kaksosveljestään tulee myös homoseksuaali. Se on paljon suurempi luku kuin odotettavissa oleva 2-4%, joka perustuu homoseksuaalien prosentuaaliseen osuuteen kokonaisväestöissä.
Tuohon aikaan monet näkivät tämän tutkimuksen tulokset todisteena siitä, että homoseksuaalisuus on, jos ei 100%, niin ainakin suurelta osin perinnöllistä. Se, mitä suuri yleisö ei tiennyt vaan jonka Pillard salasi, oli se seikka, että tutkimuksessa oli hyvin voimakas ”otosten yksipuolisuus”. Muut myöhemmät tutkijat eivät onnistuneet tuottamaan samanlaisia tuloksia. Sitten paljastui, että Bailey ja Pillard olivat hankkineet otosväestönsä ilmoituksilla homomyönteisissä lehdissä ja olivat siten tuoneet ilmeisen yksipuolisuuden tutkimukseensa.
On tärkeää ymmärtää, mitä tämä merkitsee. Homoyhteisölle oli kolmesta syystä tärkeää näyttää toteen geneettinen hypoteesi: 1) jos homoseksuaalisuuden syy oli geneettinen, yhteiskunnan ei tulisi olla huolissaan siitä, että homoseksuaaliset miehet värväävät nuorukaisia riveihinsä, ja 2) noin kymmenen kertaa korkeampi lasten seksuaalisten ahdistelutapausten määrä homoseksuaalien keskuudessa ei vaikuttaisi ennalta määräävästi lapsen homoseksuaalisuuteen, jos homoseksuaalisuuden alkuperä oli geneettinen, ja 3) homoseksuaalinen elämätapa hyväksyttäisiin yleisesti, koska se ei ollut valinta vaan he olivat syntyneet sellaisiksi.
4. Bailey-Dunne-Martin (2000)
Maine vaakalaudalla Bailey ryhtyi tekemään toista tutkimusta ilman, että Pillard oli siinä mukana. Tällä kertaa Bailey liittyi yhteen Dunnen ja Martinin kanssa täysin uutta tutkimusta varten identtisistä kaksosista. Maaliskuussa vuonna 2000 he julkaisivat löytönsä ”Journal of Personality and Social Psychology” -lehdessä [(ref 17B) viite 17B]. Pääsemällä käsiksi Australian ”kaksosrekisteriin” heidän oli mahdollista ottaa yhteyttä kaikkiin identtisiin kaksosiin Australiassa. Tämä sulki pois aiemman otosten yksipuolisuuden. Bailey myös selitti tutkimuksessa ilmauksen ”Probandwise Concordance” merkityksen. Seuraavassa taulukossa näytetään tämän uuden tutkimuksen tulokset verrattuina ensimmäiseen tutkimukseen ((REF 5) VIITE 5 – sivu 76):
| Bailey & Pillard Miehet | Bailey ym. australia-laiset miehet | Bailey & Pillard Naiset | Bailey australia-laiset naiset | |
| Identtiset kaksoset | “29/56” 52% PC |
3/27 20% PC |
“34/71” 48% PC |
3/22 24% PC |
| Kaksos-veljet | “12/54” 22% PC |
0/16 0% PC |
“6/37” 16% PC |
1/18 10% PC |
| Sisaruk-set, jotka eivät ole kaksosia | “13/142” 9% PC |
Ei raportoitu | “10/73” 14% PC |
Ei raportoitu |
| Adoptoidut sisarukset | “6/57” 11% PC |
Ei raportoitu | “2/35” 6% PC |
Ei raportoitu |
Mutta lopullisessa analyysissa me tahdomme verrata 11% konkordanssia Bailey-Dunne-Martinilla homoseksuaalisuuden esiintymistiheyteen koko väestössä. 11% konkordanssi ei enää viittaa geneettiseen vaikutukseen. Vaikka 11% on korkeampi kuin homoseksuaalisuuden esiintymistiheys miehillä koko väestössä, meidän täytyy ottaa huomioon, että identtisillä kaksosilla on yleensä hyvin samanlainen kasvatus ja ympäristö. Tämä selittäisi helposti 11% (verrattuna 2%-4%). Jos Bailey-Dunne-Martinin tulos jotain osoittaa, niin sen, ettei ole olemassa mitään havaittavaa geneettistä yhdyssidettä lainkaan. Tästä uudesta tuloksesta huolimatta mielten muokkaus ja tämän kysymyksen politisoiminen mediassa ei ole loppunut. Me puhumme kaiken kaikkiaan ”homo-geeni -tieteestä” (hupitiede), ja nyky-yhteiskunnassa ”poliittinen korrektius” painaa enemmän kuin tieteelliset tosiasiat.
Bailey-Dunne-Martinin tutkimus ei epäröinyt paljastaa aiempaa Baileyn ja hänen homoseksuaalisen entisen kollegansa Pillardin valetutkimusta. Johtopäätöksissään löydöistään he toteavat: ”Tämä viittaa siihen, että edellisten tutkimusten konkordansseja oli paisuteltu johtuen konkordanssiriippuvaisesta systemaattisesta virheestä todistelussa” (ts. otoksen yksipuolisuudesta). He totesivat lisäksi: ”Tämä tutkimus ei antanut tilastollisesti merkittävää tukea geneettisten tekijöiden merkitykselle homoseksuaaliselle suuntautumiselle.”
Niinpä tiivistetysti sanottuna tämä Baileyn, Dunnen ja Martinin tutkimus (ilman otoksen yksipuolisuutta) ei ainoastaan kumoa Baileyn ja Pillardin aiempaa tutkimusta, vaan se on myös vahva näyttö siitä, että homoseksuaalisuus ei ole geneettisen koodauksen tulos.
Tämä ei tietenkään sulje pois sitä mahdollisuutta (ehkä jopa todennäköisyyttä), että muut geenit saattavat myötävaikuttaa esi-homoseksuaalisuuden kehittymiseen lapsuudessa. Esimerkiksi pojat, joilla on synnynnäisenä hyvin herkkä luonne, kokevat enemmän kuin useimmat pojat vastuuttoman isän hylkäämistä. Se tekee heistä vuorostaan haavoittuvampia sukupuolta koskevaan hämmennykseen ja jopa sukupuoli-identiteetin häiriöön (GID), kuten edellä on puhuttu. Vastaavasti pojalla, jolla on pitkäkasvuisuuden geenit, on suuremmat mahdollisuudet tulla hyväksi koripalloilijaksi. Mutta ei ilman, että hän ensin päättää pelata koripalloa.
5. Vielä yksi valetutkimus (Hamer, Hu, Magnusson, Hu and Pattatucci)
Itse asiassa ennen kuin Bailey-Dunne-Martinin tutkimus vuonna 2000 paljasti vääräksi Kallmanin ja Bailey-Pillardin aiemman työn, oli tehty toinen valetutkimus. Bailey-Pillardin ja Bailey-Dunne-Martinin tutkimukset identtisistä kaksosista olivat ”epäsuoran geneettisen tutkimuksen” alueella. Vuoden 1993 tutkimus oli sitä vastoin ”suoran geneettisen tutkimuksen” alueella. Tuona vuonna Hamer, Hu, Magnusson, Hu ja Pattatucci julkaisivat Science-lehdessä tulokset suorasta geneettisestä tutkimuksesta otsikolla ”A Linkage Between DNA markers on the X Chromosome and Male Sexual Orientation” [VIITE 1; sivut 110-113 ja (VIITE 5; sivut 79-83]. Tämä tutkimus julistettiin mediassa välittömästi ”homo-geenin löytämiseksi”. Monet päättelivät, että tiede oli nyt ”todistanut”, että homoseksuaalisuus on perinnöllistä. Muista, että tämä tapahtui 1993, seitsemän vuotta ennen kuin Baileyn ym. tutkimus australialaisista kaksosista teki johtopäätöksen, ettei mitään homo-geeniä ole löydettävissä.
Kuten myöhemmin kävi ilmi, Hamerin ym. tutkimus oli toinen valetutkimus. Kaksi vuotta myöhemmin sama Science-lehti kertoi, että Hamer oli Department of Health and Human Services -osaston ”Office of Research Integrity” -toimiston tutkinnassa siitä syystä, että hän oli ”raportoinut tietojaan valikoivasti”. (VIITE 1 sivu 113). Mediassa ei kuitenkaan ollut julkisuudessa mitään torven toitotusta, kun tämä kerrottiin. Niin monet ihmiset ovat yhä tänä päivänä sen vaikutelman vallassa, että ”homo-geeni” on löydetty ja että homoseksuaalisuus on siis perinnöllistä. Koska tämä valhe on niin laajalle levinnyt, luokaamme hieman lähempi silmäys Hamerin ym. työhön.
Hamer ja hänen tiiminsä oli värvännyt 76 homoseksuaalisen miehen ryhmän AIDS-hoito-ohjelmasta. He kaikki väittivät, että heillä on vähintään yksi homoseksuaalinen veli ja voimakas homoseksuaalisen suuntautumisen malli enoissaan mutta ei sedissään. Hamerin tiimi oletti, että tämän tulisi näkyä jossain X-kromosomin geenissä. Kuten ehkä tiedät, mies saa X-kromosominsa yhdestä äitinsä kahdesta X-kromosomista ja Y-kromosominsa isältään. Koska äidit eivät olleet homoseksuaaleja, pohdittiin sitä, että vain toinen hänen kahdesta X-kromosomistaan kantoi homo-geeniä. Näin ollen koko väestössä noin puolella pojista olisi homo-geeniä kantava X-kromosomi ja puolella ei. Mutta neljästäkymmenestä tutkittavaksi otetusta homoseksuaalisesta veljesparista ei ainoastaan puolella (ts. 20) vaan 33:lla oli X-kromosomi, jossa oli variaatio q28-geenissä, mikä oli ei-tyypillinen normaalille sidosmallille. Koska tämä luku (33) oli reilusti yli ennakoidun (satunnaisen) 50%, he olettivat, että tämä nimenomainen geeni oli miespuolisen homoseksuaalisen suuntautumisen geenin kantaja. Mutta yhä oli seitsemän homoseksuaalista miesparia ilman tätä ”markkeria” geenissä.
Jos tämä löytö olisi tosi ja rehellinen ja voitaisiin siten toistaa myöhemmissä tutkimuksissa, siitä vedettävissä oleva johtopäätös rajoittuisi silti tähän: tämä erityinen kromosomirakenne ei ole välttämätön eikä riittävä aiheuttamaan homoseksuaalisuuden. Se ei ole välttämätön, koska neljästäkymmenestä homoseksuaalisesta parista seitsemällä ei ollut tätä rakennetta. Ja se ei ollut riittävä, koska myöhempi Hamerin tiimin tutkimus (johon sisältyi ei-homoseksuaalisia veljeksiä, joilla oli sama tausta) osoitti, että joillain näistä heteroseksuaalisista veljeksistä oli sama geenimarkkeri q28. Sellainen geenimerkintä ja yhdysside on tuskin hyväksyttävä ”homo-geenin” määritelmä. Mutta (ja jälleen vain jos tutkimus olisi rehellistä) voitaisiin väittää, että tähän geenimerkintään liittyy jokin toinen ominaispiirre, joka kytkeytyy toiseen perheelle tunnusomaiseen ominaispiirteeseen, joka määrää ennakolta yksilön haavoittuvammaksi tulemaan homoseksuaaliksi. Yksilöllä, jolla on tuo nimenomainen geenimarkkeri, voi esimerkiksi olla geneettisesti ennakolta määrätty uutuutta etsivään käyttäytymiseen tai mihin tahansa. Kuka tietää, mitä se voisi olla?
Kuten pian ilmeni, Hamerin ja muiden tutkimus oli jälleen yksi esimerkki petollisesta pelistä lukujen kanssa. Pian sen jälkeen kun Hamerin ja muiden tutkimus oli julkaistu Science-lehdessä, sama julkaisu julkaisi vastatodistelun Yalen, Columbian ja Louisianan yliopistojen tutkijoilta. He kirjoittivat muun muassa [(VIITE 1 sivut 111-112]:
”Tutkimuksen tulokset eivät vastaa mitään geneettistä mallia. ….Kumpikaan näistä eroista [homoseksuaalisuuden välillä äidin veljissä versus isän veljissä tai serkuissa] ei ole tilastollisesti merkitsevä. …..Otosten pienen koon vuoksi tämä tieto sopii yhteen monien geneettisten ja ympäristöhypoteesien kanssa…”
Kaiken tieteen periaate on, että jos koetta ei voida toistaa, se ei täytä ”löydön” tai ”keksinnön” kriteeriä. Muut tutkijat ovat yrittäneet menestyksettä toistaa Hamerin ja muiden tutkimuksen. Suurehko tutkimus vuodelta 1999 sisälsi 52 homoseksuaalisen sisarusparin näytteen. Tiimi (Rice, Anderson, Risch and Ebers) tarkasteli neljää erillistä kromosomaalista markkeria samalla geenialueella, mutta ei löytänyt mitään suhdetta homoseksuaaliseen suuntautumiseen. Science-lehdessä (284, Huhtikuu 1999) sivulla 666 he toteavat: ”On epäselvää, miksi tuloksemme poikkeavat niin suuresti Hamerin alkuperäisestä tutkimuksesta. Koska tutkimuksemme oli laajempi kuin Hamerin ym., meillä epäilemättä oli asianmukainen voima löytää yhtä suuri geneettinen puutteellisuus kuin tuossa tutkimuksessa oli raportoitu. Siitä huolimatta hankkimamme tieto ei anna tukea sille, että positiossa Xq28 olisi geeni, jolla olisi suuri vaikutus seksuaaliseen suuntautumiseen”. Ilmaus ”Xq28” tarkoittaa geenin q28:aa positiota X-kromosomissa. Tutkimustiimi oli käyttänyt paljon aikaa ja ponnistellut kovasti. He olivat ymmällään, miksi heidän tuloksensa ”poikkesivat niin paljon Hamerin tutkimuksesta”. Kuten edellä sanottiin, ”Office of Research Integrity” – The Health and Human Services Department -osaston haara – tutki myöhemmin Hameria ”valikoivasta tiedon raportoimisesta”. Jälleen yksi esimerkki älyllisestä epärehellisyydestä! Kaikki homoseksuaalisen agendan edistämiseksi, siten kuin Kirk ja Madsen olivat aiemmin (1991) suositelleet (ks. myytti 1 johdanto).
Sitten, noin vuosi myöhemmin (maaliskuu 2000) tuli Bailey-Dunne-Martinin tutkimus identtisistä kaksosista Australiassa (katso edellä), joka osoitti pysyvästi vääriksi kaikki hypoteesit ja teoriat ”homo-geenin” mahdollisuudesta. Näyttää siltä, että se on ratkaisevasti pannut pisteen enemmälle tieteelliselle kiistelylle tästä asiasta. Tämä ei tarkoita, että mielten muokkaus ja tämän kysymyksen politisoiminen mediassa on loppunut. Me puhumme kuitenkin ”homo-geeni -tieteestä” (hupitiede), ja nyky-yhteiskunnassa ”poliittinen korrektius” painaa enemmän kuin tieteelliset tosiasiat. Koska mediassa levitetään yhä niin laajasti Hamerin petollista raporttia totuutena ja väitetään, että geneettinen yhdysside homoseksuaalisuuteen on näytetty toteen, olen tarkastellut lähemmin Hamerin tutkimusta. Löydät sen tästä linkistä (Nro 5; "Hamerin tutkimuksen kritiikki"). Jos sinulla on aikaa ja voimia kaivautua tähän analyysiin, huomaat mistä ”hupitieteestä” me puhumme.
6. Bearman-Bruckner (2001)
Noin vuosi sen jälkeen, kun Bailey-Dunne-Martinin tutkimus oli jo paljastanut Bailey-Pillardin valetutkimuksen, toinen tutkimusryhmä tuli samaan johtopäätökseen. Tutkimustiimi, jota johtivat Bearman Columbian yliopistosta ja Bruckner Yalen yliopistosta, tutki peräti 5552 sisarusparia. Tutkimuksessaan ”Opposite-Sex Twins and Adolescent Same-Sex Attraction”, joka julkaistiin lokakuussa 2001, he tutkivat eri teorioita ja tekijöitä siitä, mikä aiheuttaa homoseksuaalisuuden (sosiaaliset, hormonaaliset, geneettiset ja evolutionaariset tekijät). He haastattelivat sekä yksimunaisia että kaksimunaisia kaksosia, täysiä sisaruksia, puolisisaruksia ja sisaruksia, joilla ei ole verisiteitä. He tarkastelivat myös sekä samaa sukupuolta olevia että vastakkaista sukupuolta olevia kaksimunaisia kaksosia. Heidän tuloksensa on käytännöllisesti katsoen lopullinen näyttö siitä, että perintötekijät eivät vaikuta homoseksuaalisuuden kehittymiseen. Miehistä yksimunaisilla (identtisillä) kaksosilla PC (Probandwise Concordance) luku oli 7,7 %, joka on täysin linjassa Bailey-Dunne-Martinin tutkimuksen 11% PC:n kanssa ja kaukana 52%:sta Baileyn ja Pillardin valetutkimuksessa 1991. Riippumatta siitä, onko luku 11% vai 7%, se on yhtä voimakas todiste, että mikään havaittavissa oleva geneettinen tekijä ei ole vaikuttamassa.
Bearman ja Bruckner (samoin kuin Bailey-Dunne-Martin raportissaan) kirjoittivat Bailey-Pillardin raportista seuraavasti:
”Aiemmassa tutkimuksessa on raportoitu olennaisesti suuremmasta konkordanssista. Me uskomme, että aiempi tutkimus on suurelta osin virheellinen sen tähden, että siinä on luotettu ei-edustaviin otoksiin esimerkiksi homojulkaisujen lukijoilta sekä epäsuoraan todistusaineistoon.” Eikö tämä ole kohtelias tapa osoittaa Bailey-Pillardin tutkimus vääräksi? He kutsuvat Bailey-Pillardin hupitiedettä ”aiemmaksi tutkimukseksi”. Lisäinformaatiota Bearman-Brucknerin raportista katso (viite 25)
Mutta hämmästyttävää on, että vaikka Bailey-Pillardin tutkimus on lukuisia kertoja osoitettu vääräksi, homoseksuaalien lobbausryhmä viittaa siihen jatkuvasti. Ja valtamedialla ei ole mitään johtolankaa.
Tausta
Samana vuonna, jolloin julkaistiin Bailey-Pillardin valetutkimus, sai paljon julkisuutta myös Simon LeVayn tutkimus (Simon LeVay, A Difference in the Hypothalamic Structure between Heterosexual and Homosexual Men, Science 253 [1991]; 1034-37). Tiivistelmä Simon LeVayn tutkimuksesta: katso (viite 26 . Hänen raporttinsa käsittely: katso (VIITE 5; sivut 67-70.
LeVay on jälleen yksi homoseksuaalinen tutkija. Hän oli neurobiologi Salk-säätiössä (Salk Institute) Kaliforniassa, kun hän ensimmäisen kerran julkaisi tutkimuksensa löydöt. Hänen löytönsä saattoivat hänet yhtäkkiä vuonna 1991 suureen maineeseen. LeVay näyttää olevan hyvin sympaattinen ja hyvin pätevä tiedemies, vaikkakin jotkut muut tutkijat ovat kyseenalaistaneet hänen pätevyytensä. Esimerkiksi Joan Rougharden, Stanfordin yliopiston professori, kirjoittaa:
”LeVay on vähäpätöinen yliopistoihminen, joka ei koskaan saavuttanut vakinaista virkaa missään ja jonka aikaisempi tutkimus ei ole osoittautunut toistettavissa olevaksi. Siitä huolimatta hänellä on akateemisissa piireissä maine homotieteen ammattimaisena popularisoijana. LeVay on käyttänyt tätä epäilyttävästi hankittua näkyvyyttä hyväkseen saadakseen yliopiston piirissä aseman vakavasti otettavana homoasioiden asiantuntijana”. Rougharden myös vastusti sitä, että LeVay kutsui edustajia NAMBLA:sta (North-American Man Boy Love Association; pedofilian edistämisen pääorganisaatio USA:ssa) tulemaan Stanfordin yliopistoon puhumaan.
LeVay itse oli alun perin hyvin varovainen johtopäätöksistä, jotka hänen tutkimuksestaan tulisi vetää. Mutta muut – erityisesti poliittisesti korrektit joukkotiedotusvälineet – julistivat hänen löytöään todisteena siitä, että nyt oli osoitettu yhdysside homoseksuaalisuuden ja synnynnäisen geneettisen tai hormonaalisen rakenteen välillä. Muistutamme mitä Scott Hersherger sanoi tutkimussymposiumissa (katso edellä):
”Julkiset mielipidemittaukset sekä empiirinen tutkimus kertovat meille aina, että on olemassa positiivinen vastaavuussuhde sen välillä, että ihmiset uskovat jonkin ominaisuuden muuttumattomuuteen ja sen välillä, että he hyväksyvät tuon ominaisuuden. Mitä enemmän joku siis uskoo, että homoseksuaalisuus tai seksuaalinen suuntautuminen on biologista, sitä positiivisemmaksi hän sen kokee.”
Sisäänrakennettu yksipuolisuus?
Vuoden 1991 raporttinsa ja maineen jälkeen LeVay näyttää tulleen vähemmän nöyräksi löytöjensä merkityksestä. Hän alkoi muuttua vaatimattomasta ja harkitsevasta tutkijasta jonkinlaiseksi homoseksuaaliseksi aktivistiksi. Vuonna 1992 hän lopetti tutkimuksensa Salk-säätiössä ja perusti West Hollywood Institute of Gay & Lesbian Education -instituutin.
LeVay on esittänyt myös henkilökohtaisia ja emotionaalisia syitä, miksi hän alkujaan alkoi tutkimuksen. Eräässä haastattelussa sanotaan:
”’Olen tiennyt olevani homo siitä asti kun olin noin kolmetoista,’ hän sanoo, hänen ruskettuneiden kasvojensa levitessä virnistykseen. ’Homomiehenä minulla oli motivaatio tehdä tämä työ. Jos ei olisi ollut, ei kenelläkään muulla ollut kiirettä sen tekemiseen. Ja tiedemiehenä tiesin olevani pätevä tutkimuksen tekemiseen……… Se, mikä viime kädessä muutti hänen tutkimuksensa suunnan, oli kuitenkin syvästi henkilökohtainen kriisi. LeVayn kumppani, Richard, ensiapulääkäri, kuoli vuonna 1990 taisteltuaan neljä vuotta AIDS:n kanssa. ’Richard ja minä olimme viettäneet 21 vuotta yhdessä,’ hän muistuttaa hänen äänensä särähtäessä yhä muistosta. ’Kun hoidin häntä, päätin, että tahdoin tehdä jotain erilaista elämälläni. Tajuat että elämä on lyhyt ja sinun täytyy miettiä, mikä on tärkeää sinulle ja mikä ei. Minulla oli emotionaalinen tarve tehdä jotain henkilökohtaisempaa, jotain joka liittyy minun homoidentiteettiini.’”
Eräässä Newsweekin haastattelussa LeVay sanoi, että hän oli rakastajansa kuoleman jälkeen lujasti päättänyt löytää geneettisen syyn homoseksuaalisuudelle tai hän hylkäisi tieteen kokonaan. Lisäksi hän myönsi, että hän toivoi antavansa yhteiskunnalle homoseksuaalisuuskasvatusta sekä vaikuttavansa oikeudellisiin ja uskonnollisiin asenteisiin sitä kohtaan. Tämä ei ole itsessään todiste mistään tarkoituksellisesta epärehellisyydestä. Mutta hänen tutkimuksensa voi tuskin sanoa olleen puolueeton. Mutta yksi kysymys jää: jättikö hän paikkansa tiedemiehenä Salk-instituutissa, koska hän ei kyennyt ”löytämään geneettistä syytä homoseksuaalisuudelle”.
Vielä eräässä toisessa haastattelussa hän viittaa nyttemmin huonomaineisiin Bailey-Pillardin ja Hamerin ym. valetutkimuksiin (katso luvut 6 ja 8 edellä). Discover-lehden maaliskuun 1994 numerossa (otsikko: ”Sex and the Brain”) sanotaan näin (alleviivaus minun):
”Itse asiassa LeVay on kauan epäillyt, että homoseksuaalisuus kulkee perheissä ja siinä on peritty osatekijä – epäily, jota vahvistavat Northwesternin yliopiston psykologi Michael Baileyn ja Bostonin yliopiston psykiatri Richard Pillardin äskettäiset kaksostutkimukset. Nämä tutkimukset osoittavat, että identtisistä kaksosista – joilla on samat geenit – tulee kummastakin noin kaksi kertaa todennäköisemmin homoseksuaalisia tai lesboja kuin kaksosveljistä, joiden geeneistä vain puolet on samoja. Heistä tulee myös kummastakin viisi kertaa todennäköisemmin homoseksuaalisia kuin adoptoiduista veljistä, joilla on sama kasvatus mutta ei samoja geenejä. ’Tämä viittaa selvästi siihen, että genetiikka selittää merkittävän osan koko syy-yhteydestä’," sanoo LeVay. Anekdoottisena todisteena hän esittää tuokiokuvan itsestään ja neljästä veljestään: "Kaksi ja puoli meistä on homoseksuaaleja," hän sanoo. (Yksi veli on biseksuaali.) "Isäni ei nähkääs ole koskaan sopeutunut siihen, että minä olen homo. Hän ei hyväksy sitä. Koska kaikki lapset hänen toisesta avioliitostaan ovat heteroja, hän väittää, että se kaikki on peritty äidin puolelta perhettä."
Haastattelu jatkuu:
”Voi vielä käydä niin, että LeVayn isän, joka ei hyväksy häntä, osoitetaan olevan oikeassa. Viime heinäkuussa, LeVay huomauttaa, Dean Hamerin tiimi National Institutes of Health -tutkimuskeskuksesta paikallisti homoseksuaalisten veljesten X-kromosomissa alueen, joka voi osoittautua homo-geenin tai -geenien kantajaksi; X-kromosomi on loppujen lopuksi aina äidin geneettinen kontribuutio pojilleen. Se, miten tämän alueen geeni oikein voi tehdä jonkun homoseksuaaliseksi, jää kunkin arvelujen varaan: ehkä se vaikuttaa siihen, miten sukupuoleen liittyvät rakenteet muodostuvat hypotalamuksessa (väliaivojen pohjaosa). Mitä seksuaaliseen vetoon ja käyttäytymiseen tulee, LeVay epäilee, että ihmiset muotoutuvat suurelta osin kohdussa. ’Jotakin erilaista tapahtuu, kun homoseksuaaliset aivot organisoituvat sikiön elämässä,’ hän sanoo. ’Jos panen rahaa likoon minkään puolesta, niin sukuhormonien ja aivojen välisen vuorovaikutuksen puolesta. Siinä, miten sikiön aivosolujen reseptorit vastaavat sukuhormoneihin kuten testosteroniin, saattaa olla geneettisiä eroja.’"
On aina epämieluisaa asettaa kyseenalaiseksi homoseksuaalisen tutkijan rehellisyys ja vilpittömyys, mutta kuten olemme jo aiemmin nähneet (esim. Bailey-Pillardin, Kallmanin, Hamerin ym. työ), se on välttämätöntä. Erityisesti nyt LeVayn tapauksessa, kun hänestä on tullut jonkinlainen aktivisti. Ensimmäinen kriteeri uudelle tieteelliselle löydölle tai keksinnölle on, että se voidaan toistaa. Arvovaltainen Scientific American Magazine -lehti totesi marraskuun 1995 numerossa (sivu 26) otsikon ”Gay Genes Revisited” alla [alleviivaus minun]:
”Viime vuosina kaksi Science-lehdessä julkaistua tutkimusta näytti antavan dramaattista näyttöä sille, että miesten homoseksuaalisuudella on biologisia perusteita. Vuonna 1991 Simon LeVay, joka oli tuolloin Salk-instituutissa (Salk institute for Biological Studies) San Diegossa, kertoi löytäneensä hienovaraisia mutta merkittäviä eroja homoseksuaalisten ja heteroseksuaalisten miesten aivojen välillä. Kaksi vuotta myöhemmin Dean H. Hamerin johtama ryhmä National Cancer Institute -instituutista linkitti miesten homoseksuaalisuuden geeniin X-kromosomissa, joka peritään pelkästään äidiltä.
Kumpikin ilmoitus aiheutti uutisotsikoita kaikkialla maailmassa. LeVay ja Hamer esiintyivät talk show -ohjelmissa ja kirjoittivat kirjoja. He kirjoittivat myös yhdessä artikkelin, joka julkaistiin tässä lehdessä toukokuussa 1994. Mutta toisen tutkijan pitää vielä täysin toistaa LeVayn löydöt. Mitä Hameriin tulee, yksi tutkimus on ristiriidassa hänen tulostensa kanssa. Vielä huolestuttavampaa on se, että häntä on syytetty tutkimuksen virheellisyyksistä ja hän on nyt liittovaltion Office of Research Integrity -toimiston tutkittavana.”
Tutkimuksen tarkastelu
Homoseksuaalinen yhteisö ja valtamedia lainaa kaikesta huolimatta jatkuvasti LeVayn tutkimusta. Luokaamme sen tähden silmäys siihen:
LeVayn tutkimuksen ja hypoteesien voidaan katsoa olevan ”aikuisten hormoneihin liittyvän hypoteesin” (tai mahdollisesti syntymää edeltäviin hormoneihin liittyviin hypoteeseihin) alueella. Se on – kuten edellä on todettu – yksi kolmesta ”biologisten hypoteesien” haarasta, jotka ovat vastakkaisia ”ympäristöön liittyville hypoteeseille”. [Kaksi muuta biologisten hypoteesien haaraa ovat geneettiset hypoteesit (suora ja epäsuora) sekä syntymää edeltävät hormoneihin liittyvät hypoteesit (katso luku 8 alla)].
LeVay tutki aivoissa olevaa hypotalamuksen aluetta, jota kutsutaan anteriorisen hypotalamuksen interstitiaaliseksi tumakkeeksi eli lyhennettynä INAH. Sellaisia alueita on neljä (INAH1-4). Hän sanoi saaneensa tutkimuksessaan selville, että INAH3 oli pienempi homoseksuaalisilla miehillä ja naisilla kuin heteroseksuaalisilla miehillä. Hän tutki kolmenkymmenen viiden kuolleen miehen ja kuuden kuolleen naisen aivoja. Hän luokitteli näistä miehistä homoseksuaaleiksi yhdeksäntoista, koska lääkäri oli tehnyt sellaisen merkinnän kuolleen korttiin. Samoin hän luokitteli muut kuusitoista miestä heteroseksuaaleiksi, koska heidän korteissaan ei ollut sellaista merkintää, vaikka näistä kuudestatoista kuusi oli kuollut AIDS:iin aivan kuten kaikki yhdeksäntoista, joiden korteissa oli merkintä. Niinpä hänen otoksen luokittelunsa herättää heti joitain kysymyksiä.
Mutta otaksukaamme siitä huolimatta, että Simon LeVayn löydöt (keskimääräistä pienempi INAH3:n koko kuolleiden homoseksuaalisten miesten aivoissa) olivat tosia. Mitä johtopäätöksiä tuosta löydöstä voidaan vetää? Löytöjen ja johtopäätösten välillä on tietysti suuri ero.
Johtopäätökset tutkimuksesta
Homoseksuaalien lobbausryhmä on mieltynyt kahteen johtopäätökseen, ja herkkäuskoinen ja poliittisesti korrekti media on ottanut ne halukkaasti vastaan. Ensiksi ja ennen kaikkea se, että ihmisen seksuaalinen suuntautuminen liittyy todellakin INAH3:n kokoon, ja toiseksi, että tämä koon ero on synnynnäinen eikä se ollut ainoastaan kuolleilla homoseksuaalisilla miehillä. Juuri siinä me olemme tekemisissä hypoteettisten oletusten kanssa, joita ei ole vielä todistettu. Näihin hypoteettisiin johtopäätöksiin liittyy kolme vakavaa kysymystä. Ensimmäinen niistä on täysin ristiriidassa näiden hypoteettisten johtopäätösten kanssa.
1. Tämä hypoteesi on ristiriidassa sekä Bailey-Dunne-Martinin (katso luku 4 edellä) että Bearman-Brucknerin löytöjen kanssa (katso luku 6 edellä). Ota huomioon, että Bailey-Dunne-Martinin tutkimus oli tehty pelkästään suuresta määrästä yksimunaisia kaksosia (ts. identtisiä). Sellaisilla kaksosilla, jos keillä, pitäisi raskauden aikana olla hyvin samanlaiset ominaispiirteet, niin geneettiset kuin hormonaaliset. Silti tutkimustiimit – joista kumpikin kumosi nyttemmin huonomaineisen Bailey–Pillardin tutkimuksen – päätteli, ettei identtisten kaksosten joukossa ole tilastollisesti merkittävää korrelaatiota homoseksuaalisuuteen.
2. Tiedämme, että ihmisaivot käyvät läpi merkittäviä muutoksia syntymän ja kuoleman välillä. Esimerkiksi eräässä NIH:n (National Institute of Health) tutkimuksessa havaittiin, että niiden ihmisten kohdalla, jotka alkoivat lukea sokeainkirjoitusta tultuaan sokeiksi, se aivojen osa, johon sisältyy ”lukusormen” kontrollointi, kasvoi. Samoin tiedetään, että ne pojat, joilla on sukupuoli-identiteetti häiriö (GID; katso edellä) ja jotka leikkivät pääasiassa tyttöjen kanssa, kehittävät usein feminiinisen äänen samoin kuin muita feminiinisiä piirteitä. Toisin sanottuna: aivojen kehitykseen vaikuttaa tietyssä määrin se, miten käyttäydyt, sekä se identiteetti, johon samaistut kasvaessasi.
3. Ero INAH3:n koossa voitaisiin liittää johonkin, joka voi lisätä mahdollisuutta (taipumusta) tulla homoseksuaaliseksi ilman, että se varsinaisesti ennakolta määrää lopputulosta. Esimerkiksi pojilla voi olla syntyjään geenit, joilla on taipumus tehdä heistä joko siroja tai jänteviä. Ja isä voi liittyä paremmin poikaan, joka on jäntevä ja sen tähden hyvä suosituissa urheilulajeissa (jääkiekko, jalkapallo jne.), joista hän itse pitää, kuin poikaan, joka on siro ja sen tähden hyvä esimerkiksi baletissa tai taitoluistelussa. Se on sama kuin joku, jolla on syntyjään geenit, jotka tekevät hänestä pitkän. Sellaisella pojalla on suurempi menestymisen mahdollisuus koripallossa kuin lyhyellä pojalla. Mutta pitkä poika ei voi olla hyvä koripallossa, ennen kuin hän koskee koripalloon. Samoin jostain pojasta voi tulla ennakolta taipuvaisempi homoseksuaalisuuteen kasvuympäristön tähden (miehen roolimallin poissaolevuus, RFSL:n värväys jne.).
(On tunnettua, että miespuolisista ammattimaisista taitoluistelijoista homoseksuaalien lukumäärä ylittää huomattavasti heidän osuutensa kokonaisväestössä. Jotkut ovat arvioineet sen noin 50% kaikista miespuolisista taitoluistelijoista. Sen tähden, kun AIDS ensimmäisen kerran puhkesi, miespuolisten taitoluistelijoiden määrä väheni valtavan paljon.
Näin ollen hyvä isä menettelee seuraavasti, jos hänen poikansa osoittaa lahjoja ja mielenkiintoa tällä alueella: hän itse, ei pojan äiti, vie poikansa taitoluisteluharjoituksiin ja kannustaa tätä kilpailuissa. Ja hän antaa pojan olla yhdessä muiden poikien kanssa, niin että hänestä tulee ”yksi pojista”. Silloin on todennäköistä, että poika sitoutuu läheisesti isäänsä, mikä vuorostaan tekee hänen pojastaan käytännöllisesti katsoen ”vastustuskykyisen homoudelle” tämän kasvaessa.)
Lisäksi on pantava merkille, että vaikka INAH3:n keskiarvot homoseksuaalisissa ja heteroseksuaalisissa miehissä olivat erilaiset, tulosten joukossa oli tapauksia, joissa INAH3 homoseksuaalisissa miehissä oli itse asiassa suurempi (ei pienempi) kuin keskimääräinen koko heteroseksuaalisissa miehissä. Yhdessä tutkimuksen esimerkissä homoseksuaalisen miehen INAH3 oli suurempi kuin kaikkien muiden kuudentoista ”heteroseksuaalisten miehen” yhtä lukuunottamatta. Se on ristiriidassa LeVayn hypoteesin kanssa.
Tieteellisellä kielellä tämä on ilmaistu Discover-lehden maaliskuun 1994 numerossa seuraavasti [alleviivaus minun]:
”Anne Fausto-Sterling, kehitysgeneetikko Brownin yliopistossa ja yksi LeVayn huomattavimmista akateemisista kriitikoista, oli niiden joukossa, jotka kyseenalaistivat sen tavan, jolla hän tulkitsi tietojaan. ’Hän väitti, että homoseksuaalisten ja heteroseksuaalisten miesten aivotumakkaiden koot vaihtelivat hyvin paljon,’ hän sanoo, ’mutta heterojen ja homojen välillä oli yhä laaja limittäisyys. Se, mitä hän todellisuudessa löysi, oli jakautumaan liittyvä ero. Muutama keskimääräistä suurempi tumake toisaalla ja muutama keskimääräistä pienempi tumake toisaalla, sekä valtava enemmistö, joka lankeaa näiden väliin. Vaikka voisimme sanoa, että useimmat ihmiset yhdellä äärilaidalla olivat heteroja ja useimmat toisella äärilaidalla homoja, se kertoo meille vähän keskellä olevasta enemmistöstä, jossa rajat ovat limittäin. Jos LeVay valitsisi tumakkeen koon keskeltä, hän ei voisi kertoa, onko se homoseksuaalinen vai heteroseksuaalinen."
Valikoituja yleiskatsauksia LeVayn tutkimuksen kritiikistä on myös löydettävissä viitteessä 26, jossa ne seuraavat LeVayn tiivistelmää löydöistään.
Joukkotiedotusvälineiden tarkoituksellinen virhetulkinta LeVayn tutkimuksesta on jälleen yksi esimerkki siitä, miten homoseksuaalisuuden kannattajat hylkäävät kokonaan objektiivisuuden ja rehellisyyden vaatimuksen. He etsivät neulaa valtamerestä, mutta eivät löydä sitä koskaan. Suosittelen voimakkaasti lukua 4 (VIITE 1. Jeffrey Satinoverilta (”Finding a Needle in the Ocean”).
8. Syntymää edeltävät hormoneihin liittyvät hypoteesit
Voiko sikiön ympäristö äidin kohdussa vaikuttaa syntymättömään vauvaan sillä tavalla, että vaikka vauva on ”heteroseksuaalinen” sikiämisen hetkellä, hän saa raskauden aikana sellaisia vaikutteita, että syntyessään hän on ennakolta määrätty homoseksuaalisuuteen? Tällä alueella on ollut paljon spekulaatiota. Kirjallisuus on täynnä tapauksia, joissa toiset tutkijat eivät ole kyenneet vahvistamaan tai toistamaan joidenkin tutkijoiden oletettuja löytöjä. Toisinaan löytöä ei voida vahvistaa eikä kumota, koska alkuperäisen tutkimuksen olosuhteita ei voida toistaa.
Esimerkiksi eräässä Dornerin tutkimuksessa (VIITE 5; sivu 66) havaittiin, että sodanjälkeisessä Saksassa oli jonkin verran odotettua enemmän miespuolisia homoseksuaaleja. Ehdotettiin, että tämä on voinut johtua epätavallisista ”hormonaalisista vaihteluista” heidän äitiensä kohdussa toisen maailmansodan lopun kauheiden olosuhteiden tähden. Mutta sellaisen ilmiön on saattanut aivan yhtä helposti aiheuttaa se seikka, että sodan jälkeen monet pojat kasvoivat ilman isää elämässään, ja kärsivät sen vuoksi sukupuoli-identiteetin vajeesta (psykologinen/ympäriöstöön liittyvä ilmiö). Huomaa, että sellaiset tutkimukset ovat pelkkää spekulaatiota! Ei ole mitään syytä, miksi stressi äidin kohdussa aiheuttaisi homoseksuaalisuutta. Se on sama kuin sanoa, että jos saksalaiset pojat pelasivat sodanjälkeisessä Saksassa enemmän ja paremmin koripalloa kuin aiemmin, stressi heidän äitiensä kohdussa aiheutti paremman koripallon pelaamiskyvyn jälkeläisissä.
Joskus se on suorastaan koomista. Anthony Bogaert Brockin yliopistosta Kanadasta julkaisi toisen tutkimuksen tällä ”syntymää edeltävien hormoneihin liittyvien hypoteesien” alueella. Hän esitti, että yksi seitsemästä homoseksuaalisesta miehestä (tilastollisesti ottaen) oli tullut homoseksuaaliseksi, koska äidillä oli aiemmin ollut muita poikia. Ja jokaista vanhempaa biologista veljeä kohti nuoremman pojan todennäköisyys homoseksuaalisuuteen kasvaa oletettavasti yhdellä kolmanneksella. ”Vanhempien biologisten veljien” ryhmän tuloksella oli tilastollinen ”beta-arvo”, jossa alempi raja oli mitätön 0,03 (jos tämä arvo olisi ollut nolla tai negatiivinen, mitään tilastollista merkitystä ei olisi ollut). Mutta on merkillistä, miten valtamedia toitotti tätä tutkimusta maailmalle ja kehui sitä. Eräässä homoseksuaalien kannattajien tukikirjeessä he lainasivat tätä tutkimusta tueksi sille, että ”noin yksi miljoona amerikkalaista on tänä päivänä joko homoseksuaalisia tai kasvavat homoseksuaalisiksi, koska heidän äidillään oli poikia ennen kuin he itse syntyivät”. Samanaikaisesti ei sanota mitään siitä tosiasiasta, että isällä, jolla on vanhempia poikia, voi olla suurempi taipumus unohtaa nuorimman poikansa seksuaalisen identiteetin kehittäminen. Isällä, jolla on monta lasta, on tietysti vaikeampaa.
Lisäksi, luin hiljattain Los Angeles Timesista arvostelun Bogaertin uudesta tutkimuksesta. Siihen sisältyi seuraava lausuma: ”Identtisillä kaksosilla on sama DNA, ja jos toinen kaksosista on homoseksuaalinen, niin toinen kaksosista on myös homoseksuaalinen 52 prosentissa kaikista tapauksista erään tutkimuksen mukaan vuodelta 1991. Ei-identtisillä kaksosilla homoseksuaalisuuden esiintymistiheys putoaa 22 prosenttiin ja muilla veljillä 9 prosenttiin.” Nämä luvut ovat tietysti Bailey-Pillardin tutkimuksesta vuodelta 1991 (katso kohta 3 edellä), jonka myöhemmät tutkimukset ovat niin läpikotaisin kumonneet (katso kohdat 4 ja 6 edellä). En kerta kaikkiaan voi uskoa, ettei tällainen väärän informaation jakaminen valtamediassa ole tahallista. On harkittu teko olla välittämättä tosiasioista, jotta oltaisiin poliittisesti korrekteja.
9. Suuntaus viimeaikaisessa homoseksuaalisessa ”tutkimuksessa”
Muutaman viime vuoden ajan paljon niin kutsutusta homoseksuaalisuuden ”tutkimuksesta” on keskittynyt siihen kumpia, homoseksuaalisia vai heteroseksuaalisia vanhempia, on pidettävä suotavampina orvoksi jääneille lapsille. Mikä on todellisuudessa paras vaihtoehto lapsille? Paljon tästä tutkimuksesta on homoseksuaalien lobbausryhmän liikkeelle panemaa, jotta homoseksuaalit julistettaisiin yhtä sopiviksi vanhempina. Tutkimukseen sisältyy tietysti se seikka, että homoseksuaalisilla miehillä on suurempi pedofilian esiintymistiheys (katso myytti 1, kohta 4 edellä).
VIITE 2 – sivuilla 95-120 (Do homosexual parents pose risks to children?) käsitellään seikkaperäisesti ja paljastetaan toimintaohjelma homoseksuaalien pääsemiseksi vanhemmiksi.
VIITE 6 – No Basis: What the studies Don't tell us about same-sex parenting” on 49 eri tutkimusraportin ja niiden virheiden systemaattinen (raportti raportilta) analyysi ja kumoaminen. Tämän kirjan ovat tehneet Robert Lerner ja Althea Nagai, joilla kummallakin on tohtorin arvo (Ph.D.) Chicagon yliopistosta. Kaikissa näissä 49 raportissa he paljastivat virheitä yhdessä tai useammassa seuraavista alueista:
1. Epäselvät hypoteesit ja tutkimussuunnitelmat
2. Puuttuvat tai epäasianmukaiset vertailuryhmät
3. Itse-konstruoidut, epäluotettavat ja epäpätevät mittaukset
4. Ei-satunnaiset otokset, mukaan lukien osanottajat, jotka värväävät muita osanottajia
5. Otokset liian pieniä antaakseen merkityksellisiä tuloksia
6. Puuttuva tai epäasianmukainen tilastoanalyysi
Pääongelma tämän kaltaisissa tutkimuksissa on se, että homoseksuaalien oleminen vanhempina on uusi ilmiö. Siksi asianmukaisia otoskokoja ei ole saatavilla. Ja homoseksuaalit ovat toimineet vanhempina vielä niin lyhyen aikaa, että mitään luotettavia tilastoja ei ole vielä saatavilla.
Mutta tutkimuksia merkittävämpi on se, miten ”löydöt” esitetään joukkotiedotusvälineissä. Sillä tämä esittäminen joukkotiedotusvälineissä on se, joka hallitsee yleistä mielipidettä. Kovin usein lehtiartikkelin kirjoittaja – tai reportteri, joka haastattelee ”asiantuntijaa” – tyrkyttää omaa mielipidettään artikkelinsa sävyn välityksellä tai haastattelemiensa henkilöiden valinnalla. Huolellisesti valikoiduilla lainauksilla ja sillä tavalla, jolla tutkimusraportin sisältö esitellään, ”objektiivinen” reportteri vaikuttaa paljon yleisen mielipiteen muodostumiseen tällä – pienille lapsille – niin äärimmäisen tärkeällä alueella.
Lerner ja Nagai (kirjan tekijät) tutkivat sanomalehtiartikkeleita homoseksuaalien vanhempana olemisesta vuosien 1979 ja 1999 välillä. He havaitsivat, että suuri enemmistö artikkeleista yleisti väittämällä, että kaikki siihen mennessä tehdyt tieteelliset tutkimukset osoittavat, että homoseksuaalisten vanhempien kasvattamat lapset eivät poikkea lapsista, joilla on heteroseksuaaliset vanhemmat. Ja näin väitetään monesti viittaamatta johonkin tiettyyn raporttiin. Median yksipuolinen ja tarkoitushakuinen suhtautuminen näihin hyvin virheellisiin raportteihin on vähentänyt huomattavasti yleistä vastustusta sitä kohtaan, että homoseksuaalit toimivat orvoksi jääneiden lasten vanhempina. Näiden lasten – jotka ovat usein jo haavoittuneet emotionaalisesti – suunnatonta tragediaa ei ole mahdollista liioitella.